Vielä kerran ultraan

Käytiin vielä Tyynen kanssa uudestaan ultrassa, kun ensimmäisestä astutuksesta oli kulunut 35 vrk. Saatiin sama tulos kun edellisellä kerralla (vrk 28) pentuja ei ole tulossa. Vaikka kaikki meni nappiin muuten, niin välillä luonto päättää toisin. Kaikella on varmasti tarkoituksensa ja uutta yritystä vaan seuraavaan juoksuun. Katsotaan yhdessä Rommin omistajan kanssa, että yritetäänkö uudestaan Rommin ja Tyynen jälkeläisiä, vai kuinka tehdään. Uros tulee kuitenkin olemaan ruskea. 

Ultran tuloksia

Kävimme perjantaina Tyynen kanssa ultrassa. Valitettavasti tulos oli tällä kertaa se, että pentuja ei ollut näkyvissä. Toki on vielä pieni mahdollisuus pentuihin silti, mutta tyhjältä näytti nyt 28 vrk ensimmäisestä astutuksesta. Mikäli Tyyne jää nyt tyhjäksi, se tullaan astuttamaan seuraavaan juoksuun uudestaan.

Sain myös todeta, että jonkun yhteystietopäivityksen yhteydessä puhelinnumero täällä nettisivuilla on ollut väärä, kaksi numeroa olivat harmillisesti vaihtaneet paikkaa. Suuret pahoittelut siitä, nyt numero on korjattu oikeaksi.

Ihana syksy

Syksyllä on vaan niin parasta ulkoilla metsässä. Meillä on aivan ihana tilanne, kun päästään tuohon "kotimetsään" päivittäin, lenkkipolku löytyy ihan läheltä ja metsä tontin rajalta. Koirat viihtyvät ja itse myös, varsinkin jos ei sada kaatamalla ;)

Tyyne, Rauha ja Miina

Jokaisella koiralla on oma tapansa nauttia metsästä. Tyyne on aina mun lähellä ja hölkkäilee rauhallisesti hajulta toiselle. Rauha etsii joka ikisen toinen toistaan ihanamman kepin ja juoksentelee niiden kanssa ja Miina juoksee päättömästi ympäriinsä, kun on vaan niin onnellinen. Itse yritän siinä sitten köpötellä eteenpäin ja valvoa toimintaa.

Tyyne-mammasta ei ihan vielä ota selvää onko se oikeasti tiine vai muuten vaan oma itsensä eli mama. Ensi perjantaina tulee 4 vko astutuksesta ja mennään ultraan, josko siellä sitten tilanne selkeytyisi.

Tyynen ja Rommin treffit

Tyyne treffaili uutta poikaystäväänsä Rommia perjantaina 23.9. ja maanantaina 26.9. Molemmilla kerroilla astutus onnistui oikein hienosti ja nyt alkaakin odotus. Tyyne vaikuttaa jo nyt ihan mammalta, toivotaan että mahassa kasvaa ruskeita ja mustia pienokaisia.

Yhdistelmä siis Pirriinan Tuhnderbird x Okrados Alessia ja marraskuun lopulla syntyy toivottavasti jälkikasvua <3

Näyttelykesä

Huhhuh, mikä kesä meillä on ollut. On sitten kierretty näyttelyitä. Lähinnä Baltiassa, muutama Suomen näyttely siihen lisäksi. Joskus tuossa talvella ajattelin, että jos vaikka joka näyttelystä jotain kirjoittaisi. No, onneksi en luvannut mitään :D Vähiin jäi kirjoittelut. Nyt onkin hyvä jo pikkuhiljaa päivittää blogia, näyttelyiden ja pentusuunnitelmien osalta. 

Näyttelyiden osalta kesä on ollut oikein antoisa. Retkiä on tehty Suomeen, Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Niin yksin kolmen koiran kanssa kuin kavereidenkin kanssa. Tuloksiakin on tullut ja kaikki reissut sujuneet suuremmitta kommelluksitta. Listataanpas hieman mitä kullakin koiralla olisi tällä hetkellä plakkarissa (tarkemmin näyttelytulokset koirat-välilehdellä):

Rauha
- 2 sertiä ja 2 ROPia Suomesta
- 3 juniorsertiä Virosta -> EE JMVA
- BIS1 juniori Virossa
- 1 juniorserti Latviasta -> LV JMVA
- EEJV-16
- LVJV-16
- 1 juniorserti Liettuasta

Miina
- 2 sertiä Virosta -> EE MVA (junnusertejä oli 2 jo viime kesältä)
- N-serti (iso serti) + 2 luokkasertiä Liettuasta
- ROP Virosta

Tyyne
- 2 sertiä Virosta
- 3 luokkasertiä Liettuasta
- ROP Virosta

Rauha ja joku koiranruokkija Virossa

Ihan huippuhienosti on siis mennyt. Lisäksi Rauha on kovasti harjoitellut lintu- ja pupuhommia taippareita varten. Meille tuli vaan tähän syksylle sen verran paljon ohjelmaa, että taipparit päätettiin siirtää ensi vuoteen kun viikonloput loppuvat kesken :) 

Kerettiin me vähän harrastaa agilityäkin, tosin hyvin vähän. Käytiin Miinan ja Tyynen kanssa sentään epävirallisessa agirotu-kisassa jossa menin itse Miinan kanssa ja Kreeta Tyynen kanssa möllijoukkueessa. Tyyne oli salamaakin nopeampi, mutta ei ymmärtänyt että yksi hyppy meinasi jäädä välistä ja sitä jouduttiin hinkkaamaan. Miinalla tippui muutama rima ja ohjaaja oli kankea, mutta kivaa oli ja ihan hienosti meni.

Rauha kävi terveystarkastuksessa ja tulokset olivat erinomaiset. Myös sijoitusnarttu Mila tutkitaan syksyn aikana.

Ostin omakotitalon, joten muutamme koirien kanssa Pukkilaan tässä syksyn aikana. Ensimmäinen homma onkin saada tontin ympäri aidat, jotta koirat voivat olla rauhassa pihalla. Aitatiimi kokoontuu ensi viikonloppuna, toivotaan että saadaan tulosta aikaiseksi.

Miinan kanssa koitetaan metsästää nyt sitten jatkossa Suomen ja Latvian sertejä niin saadaan neitokaiselle lisää titteleitä ;) Miinan juoksua odotellessa..

Tyynekin aloitti jo pitkään odotetun juoksunsa. Tänään käytiin ensimmäisessä progessa ja tulos oli 1,88. Torstaina uudestaan, jos päästäisiin jo astutushommiin, jännää! Musta-ruskea pentue suunnitteilla, peukut ja varpaat pystyyn jotta kaikki menee nappiin!

Tyyne ja Rauha

Kennelyskä

Köh...köh... Noniin, se kaikkien pelkäämä, bakteerikammoisen omistajan pelkojen täyttymys. Meillä oli kennelyskä. Nyt voin jo onnekseni sanoa, että oli. Oireiden loppumisesta on nyt reilu viikko. Ja kyllä, kaikki kolme sairastuivat, kukin vuorollaan.

Tultiin 6.3. Virosta ja maanantaina Miinalla alkoi yskä. Minskin reissulla mukana olleella lagotolla oli alkanut viikonlopun aikana yskä. Miina yski aikansa ja tiedotin heti koko Virossa ollutta porukkaa yskästä. Ehdin jo nopeasti toivoa, että ehkä Rauha ja Tyyne säästyivät yskältä kun niillä on tuoreempi rokotus kuin Miinalla. Vaan ei. Seuraavana yskimisen aloitti Rauha ja sen perään Tyyne. Yskää kesti yhteensä pari viikkoa ja pari viikkoa pitää tunnetusti oireiden loppumisen jälkeen olla vielä tapaamatta muita koiria. Mulla ei ole aikoihin ollut tälläistä taukoa kaikista harrastuksista.

Mutta ei se auta, se on vaan yksittävä ja jätettävä kaikki tapahtumat väliin. Meillä jäi muutamat sovitut treenit ja Rauhan Jyväskylän pentunäyttely tämän takia väliin. Mutta ei näille mitään mahda, pitää vaan yrittää olla itse levittämättä tautia enempää. Onneksi kellekään matkaseurueesta ei tullut tätä yskää. Ainoastaan tälle sakille. No, nytpä sekin on koettu. Onneksi pien päästään taas normaaliin elämään kiinni.

Tallinna 4.-6.3.2016

Ihanaa! Vasta oltiin kotiuduttu Minskin reissulta niin eikun Tallinnaan, se on kyllä kun kotiin menisi kun pääsee Viroon. Lähdettiin 4 naisen ja 7 labbiksen kokoonpanolla yhdellä suurella autolla reissuun. Minä pääsin kuskiksi, vaikka mun autoon ei tällästä kuormaa mahdukaan. Kuskin rooli sopi kyllä minulle oikein hyvin. Saipahan parhaan istumapaikan ja varmasti etupenkiltä :D

Olin vuokrannut meille mökin ja ainakin netin kuvailun perusteella vaikutti lupaavalta. Oikein kunnollista osoitetta ei meinannut löytyä ja koitettiin navigoida ties kuinka monen puhelimen avulla yhtäaikaa. N. 40 min Tallinnan keskustasta kesti ajella mökille, vaikka meillä saattoi mennä hieman pidempään kun käytiin kaupassa ja eksyttiin jonkun toisen ihmisen pihaan. Ihmekös kun verhot heilui siellä talossa niin kovasti. Lopulta mökkiä vuokraava mies tuli meitä vastaan ja ajettiin hänen perässään mökille. Mies oli mukava tyyppi ja mökki aivan mieletön! Koiria pystyi pitämään vapaana pihalla, naapureita ei ollut ihan vieressä. Mökistä löytyi nukkumapaikat noin 10 hengelle ja poreallas, sauna... koiraystävälliset portaat yläkertaan. Ihana mökki. Onneksi olin jo valmiiksi varannut saman mökin myös kesän tulevalle retkelle.

Koirat juoksivat innoissan pihalla: 6 narttua ja 1 uros. Mun tytöt olivat aivan onnesta soikeana näin monesta uudesta ystävästä. Nukkumapaikatkin löytyivät yläkerrasta helposti. Minä vaan säntäilin päästämään Rauhaa pihalle vähän väliä, kun pelkäsin että se pissaa sisälle uudessa paikassa kun on vielä niin vauva. Rauha olisi varmaan halunnut vaan nukkua.

Lauantai aamuna lähdettiin hyvissä ajoin ajamaan näyttelypaikalle, kun ei ollut täyttä varmuutta mihin ollaan menossa. Näyttelypaikka löytyi helposti, vaikka uusia virolaisia ajokuvioita löytyikin matkalta. Jännittäviä risteyksiä. Oltiin juuri oikeaan aikaan paikalla, sillä jos oltaisi tultu vähän myöhemmin niin meidän häkkikavalkaadi ei olisi välttämättä mahtunut mihinkään. Nyt päästiin kehän viereen odottamaan omaa vuoroa.Sonia Kelveri Plippou Kyprokselta oli meidän tuomarina. Labbiskehän käynnistyttyä olikin aika haipakkaa tuo meno. Ensin Rauha kehään, se oli ROP puppy, eli rotunsa paras 6-9 kk ja sai valtavat kehut. Huomautettiin kuitenkin, että ei saa yhtään lihoa tuosta. Uroksissa vain yksi sai SA:n, eli tuntui toivottamalta saada mitään järkevää tulosta tältä tuomarilta. Miinan kanssa kun menin kehään, niin tuomari tokasi vapaasti suomennettuna "Ai sit sul on tällänen... onko tää nyt niinkun käyttis..." Nauroin että ei, tämä ei ole käyttis... Tuomari sanoi että hänen mielestään on, EH. Sanoin, että hetki vaan niin tuon seuraavan. "Ai sulla on kolmas, jännittävää!" Menin Tyynen kanssa, ja tuomarin mielestä Tyyne oli liian pieni, mutta muuten loistava englantilaistyyppinen labbis. Loistava jalostusyksilö kuulemma, mutta ei mikään näyttelytähti. ERI, ilman SA:ta, yllätys... Kehui kuitenkin että juujuu lisää pentuja vaan tälle, tää on hyvä jalostusyksilö vaikka onkin vähän pieni. Arvostelut ei ollut kovin pitkiä, mutta kovasti höpötteli. Yksikään narttu ei saanut SA:ta, ei edes valiot. Jäätiin odottamaan Rauhan BIS-puppy kehää ja kavereiden BIS-kasvattaja kehää. Rauha valittiin 8 parhaan joukkoon, mutta sijoille ei päästy. Ei muuta kun syömään, mökille ja koirat riehumaan pihalle.

Sunnuntaina pakattiin kaikki kamat takasin autoon ja suunnistettiin näyttelypaikalle. Kehä oli päivän ensimmäinen ja oltiin päätetty lähteä aikaisella laivalla takasin kotiin. Eli tänään ei jokatapauksessa jäätäisi isoihin kehiin. Tuomarina Helina Simberg Virosta. Rauha oli jälleen ROP-pentu. Tuomari ei juuri jutellut, mutta toisaalta ympärillä oli useampi harjoitteluarvostelija, joten aika meni varmaan myös heidän kanssa jutellessa. Miina H ja Tyyne EH, ei siis suurta menestystä...

Kamat kasaan, laivaan ja kohti kotia. Tosi kiva reissu, naurettiin paljon, ei tarvinnut stressata koirien ulkoilutusta kaupungissa, ihana reissu! Pian uudestaan!

Näyttelyretki Valkovenäjälle, Minsk 27.-28.2.2016

Joulukuussa Messukeskuksen näyttelyssä saatiin loistoidea kaverin houkuttelemana, että lähtisin Minskin näyttelyyn. Hyvin pikaisen harkinnan tuloksena huomasin jo pyytäväni töistä vapaata ja varaavani bussikyytiä Valkovenäjälle. Koska Rauha-pentua ei kannattanut vielä matkaan ottaa nuoresta iästään johtuen, totesin että on haalittava lisäkoira mukaan. Eihän kaksi koiraa yhdelle ihmiselle riitä. Matkaan sain ystäväni lagoton ja näin minulla oli lähdössä mukaan kolme koiraa. Tueksi, turvaksi ja matkaseuraksi lähti Eve myös kolmen koiran kera. Myöhemmin selvisi, että matkaan lähtee myös yksi labbis lisää. Vaikka tämä rouvakoira olikin omieni kilpakumppani, oli kiva, että saimme matkaseuraksi tutun kaverin.

Varaus sujui pelottavan helposti. Varasin matkan virolaisen matkanjärjestäjän kautta, eikä enempää tarvinnut itse pohtia. Pakettimatka tuntui erittäin helpolta vaihtoehdolta kun kaikki tarjottiin valmiina. Teet niinkun ohjeessa lukee ja maksat rahat tilille. Olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja that's it.

Jotenkin en oikein ensin älynnyt mihin olen lähdössä. Yleensä en jännitä suuremmin reissuja, mutta tälläkertaa kaksi vuorokautta ennen matkaan lähtöä iski järrrrjetön ihan fyysinen jännitys. En pystynyt syömään (ulkoisen olemukseni huomioiden sitä ei uskoisi että näinkin voi käydä..) ja tuntui, että kuumekin nousi yhden illan ajaksi. Jännitys ei niinkään johtunut itse näyttelystä, vaan lähinnä logistiikasta bussimatkan ja pakkaamisen suhteen. Omat ulkomaan näyttelyreissut olivat suuntautuneet aiemmin vain ja ainoastaan Viroon, omalla autolla.

Torstai iltana matkaan jokatapauksessa piti lähteä. Jännitti tai ei. Järjetön pakkaaminen koko alkuviikon ja ressaus. Pakkarkkeerasin oman auton Länsisataman pitkäaikaiseen parkkiin ja roudasin tavarat ja koirat meidän bussiin. Busseja lähti reissuun yhteensä kolme. Siitä kipiteltiin sitten hirveetä kyytiä jalkaisin laivaan, koirat menivät bussin kyydissä. Viron puolella matkustettiin Tallinnan laidalle huoltoasemalle, jossa ulkoilutettiin koirat ja hoidettiin treffit eläinlääkärin kanssa. Eläinlääkäri katsoi että saadaan madotukset kuntoon ja "kliininen tarkastus" tehtyä. Tästä alkoikin sitten yön kestävä retki etelään. Bussissa jokaisella ihmisellä oli oma kahden penkin paikka. Koirat matkustivat häkeissä ihmisten vieressä toisen penkkirivin tilalla.

Perjantai aamuna bussissa hyvin nukutun yön jälkeen (not...) oltiin Liettuan Vilnassa. Matka Tallinnasta Riikaan tuntui loputtomalta ja vasta vähän ennen Vilnaa sain unta kunnolla. Käytettiin koirat taas aamu-ulkoilulla ja hoidettiin kuka mitkäkin aamukahvinsa huoltoasemalla, mulle ei oikein vieläkään maistunut ruoka, joten keskityin koirien ulkoiluttamiseen. Siitä sitten lähdettiin Minskin rajalle. Meidän bussi oli letkan viimeisenä, oltiin oltu viimeisiä jo Tallinnan satamasta asti. Minskin rajalla oli jännää..tai no miten sen nyt ottaa. Erinäisistä syistä meidän bussin toinen kuljettaja joutui jäädä tulliin selvittämään asioita, me lähdettiin odottelemaan kuskia bussilla läheiselle huoltoasemalle, koska rajalla ei saanut ottaa koiria ulos jne. No, odoteltiin sitten 4 tuntia. Tylsää oli se, että mihinkään pitkälle lenkille ei uskaltanut lähteä kun ei tiennut koska se kuski sieltä tulee. Minskiin matkaa oli rajalta noin 150 km, joten ei voitu myöskään jättää sitä kuskia sinne. Kaikesta selvittiin ja perjantaina 4-5 aikaan oltiin hotellilla,

Hotellimme oli hulppean oloinen. Koko Minsk oli hulppean oloinen. Oli vanhaa ja uutta, mutta yhtälailla kaikki isoa ja hulppeeta. Meille kerrottiin, että hotellihuoneet pitää tarkistaa huolella ja ilmoittaa jokainen naarmu/vika vastaanottoon ennen kun vie koiran huoneeseen. Näin tein, syynäsin huoneen huolella, koska en halunnut mitään laskuja perään. Ainakaan jos koirat ei ole mitään pahaa siellä huoneessa tehnyt. Vihdoin sain koirat huoneeseen ja kamoja hieman purettua. Tässä vaiheessa alkoi olla aika kova nälkä ja lähdettiin taksilla keskustaan syömään Even ja kolmannen labbiskaverin kanssa. Onneksi labbiskaveri oli ollut jo hotellilla pitkään ja oli ehtinyt hoitaa rahanvaihdot sun muut niin matkustettiin sitten hänen rahoillaan. Onneksi matka ei paljoa maksanut. Ruokapaikassakin pärjäsi kortilla, Hotellilla vaihdoin kyllä rahaa, että pärjää näyttelypaikalla. Illalla lenkkeilin koirien kansssa yksinäni puolen yön maissa läheisessä puistossa ja yht äkkiä tajusin, että toki voi olla hieman pelottavaa lenkkeillä täällä keskenään... varsinkin kun juuri muita ei ollut enää niin myöhään liikkeellä. Turvauduin siihen ajatukseen, että mustat koirat näyttävät pimeässä pelottavilta ja ainakin musta ja koirista lähtee niin suuri huuto että jonkun täytyy kuulla. Hiippailin siis nopeasti näiden ajatusten saattelemana takaisin hotellillle. Onneksi ehdin jo ulkoilla jonkun aikaa ennen kuin tajusin tämän. Hotellihuoneessa ajattelin, että ihanaa sit nukkumaan mutta ei. Katsaus lagoton tassuihin kertoi, että ne tassut on pestävä jos haluaa että ne näyttää edes vähän valkoisilta huomisen näyttelyssä. Eikun lagotto ammeeseen puoliltaöin ja vettä tassuun. Otin shampoota ja alkaessani levittämään sitä sain ilokseni huomata, että molempiin etutassuihin olikin kietoutunut takiaisia jemmaan. Voi apua. Eli nyt siinä oli sitten märät tassut täynnä takiaisia. Leikkaaminen ei todennäköisesti olisi ollut tälläkertaa vaihtoehto, joten ei kun nyppimään niitä tassuja. Pääsin joskus nukkumaan ja työkin palkitsi tekijänsä: valkoiset, ilman takiaisia olevat tassut tuloksena.

Aamulla pirteänä hereille, vaatteet päälle ja vähän maalia naamaan. Koirat pihalle ja bussiin, ite aamupalalle ja sitten näyttelypaikalle, Labbikset oli lauantaina ekana, lagotot myöhemmin iltapäivällä. Häkit löysivät paikkansa kehän läheltä, tuomarina meillä oli Portugalilainen Zeferino Silva, joka on arvostellut Miinan Virossa kesällä 2015. Miina oli avoimessa luokassa ja Tyyne käyttöluokassa. Eve esitti Miinan ja minä Tyynen, koiranvaihdotkin sujuivat näin helpommin. Molemmille tytöille tuli ERI, eli ihan kivasti. Harmillista silti, että kummallekaan ei tullut SA:ta Miina oli AVK2, huippu hienosti (ja juuri se suomalainen kaverilabbis oli AVK1 SA) ja Tyyne KÄK1. Arvostelut käännettiin kätevästi suoraan venäjäksi, joten se siitä sitten.. Miinan sijoitukseen olen tosi tyytyväinen, Tyynen luokassa ei ollut muita.... Sitten odoteltiin lagottokehää. Ihmeteltiin menoa ja istuskeltiin tuoleissa. Pelättiin kuollakseen tauteja kun kaiken maailman turistikoirat saivat tulla halliin myös.. esimerkiksi sellaisia luovutusikäisiä cavalierin pentuja oli häkillinen.. kääks! Koitin välttää kaikkia koirakontakteja ja laitoin vähän hälkinluukkuja kiinni, ettei ihmiset silittäisi koiria. Olen tautikammoinen, kyllä. Varsinkin kun Valkovenäjä kuuluu rabies-maihin. Kyllä. Yök. Koitin näyttää jotenkin järkevältä harjatessani lagoton jalka- ja korvakarvoja pörheämmäksi. En kokenut suuria onnistumisen tunteita ja totesin, että tää on hyvä. Saksia ajattelin, mutta en käyttänyt. Pelkäsin, että jos vähän tasotan jostain niin piru vie sil koiralla ei kohta oo enää karvoja ollenkaan. Lagottojen kehä koitti viimein, Tuomari oli paikallinen, en ymmärtänyt sanaakaan mitä hän sanoi. Hymyilin vaan. Myös "palkintopallit" eli ne 1-4 kyltit oli keskellä kehää ja juoksin niitä päin. Meinasin myös kompastua koiraan ja lentää nenälleni. Hymyilin silti kauniisti (kauhuissani) tuomarille ja Cara-lagotto oli AVK1, ROP, SA! Vau! Hvyin hymyilty. Mulle myös selitettiin joytain paikallisella kielellä ja hymyilin vaan lisää. Koska meno oli kuin Mustamäen torilla, ei jääty odottamaan ryhmäkehää vaan hotellille lepäämään. Täti syömään ja vielä yöllä taas pelonsekaisin tuntein yksin yöllä ulos. Tällä kertaa ilman takiaisia.

Sunnuntai aamu valkeni samankaltaisena kun lauantaikin. Illalla oli spekulointia siitä, luovutetaanko huoneet heti aamulla vai myöhemmin. Labbisten ja lagottojen kehä vasta puolen päivän jälkeen ja näyttelypaikka ihan hotellin vieressä. Minä päätin, että en jaksa ihmetellä, vaan luovutan huoneen heti aamusta ja tönötän koirien kanssa näyttelypaikalla. Vietiin siis porukalla kamat näyttelypaikalle (herranjumala tuo mun ostama kärry on kätevä tässä hommassa!!), mun koirat häkkiin ja mä jäin vahtimaan leiriä näyttelypaikalle kun muut meni vielä hotellille pötköttämään. Mulla oli ihan viihtyisää seurata siinä sitä meininkiä. Saatiin hyvä paikka kehien vierestä. En trimmannut lagottoa oikeastaan ollenkaan.. edes harjannut. Harjaa pidin kädessä, mutta saksia en edes ajatellut tänään. Käytinkin kaiken ajan stressaamiseen siitä, että onko lagoton kehä juuri samaan aikaan kun Tyynen kehä. Laskin ja tiedotin tilanteesta noin 5 min välein.. kolmen-neljän tunnin ajan.. Näin jälkikäteen voin todeta, että ei kannata stressata tollasesta. Siinä kävi sitten nimittäin niin, että kun Miina oli kehässä, juoksin sinne lagottokehään kysymään aikataulua ja kehäsihteeri kertoi et nää on kuule jo sovittu ihan uusiks, tuu rotikoiden jälkeen vaikka :D No, pääsinpähän rauhassa labbiskehään. En kuitenkaan saanut Tyyneä esitettyä kunnoolla ja EH tuli, Miinalle kans. Tuomari oli Jelena Kruus Virosta. Yritin seisottaa Caraa ennen kehää ja se alkoi hankalaksi. Se suostui seisomaan vaan mun kengän päällä..? Lagottojen sielunelämä on outoa.. No, kun se seisoi siinä kengän päällä etutassulla, niin luonnollisesti se oli niin lähellä mua että näytti ihan hassulta edestä. No, siihen ei nyt enää voinut vaikuttaa joten päätin että sit juostaan niin pirusti. Caran tuomari oli Norjalainen mies, oikein ihana ja puhelias. Juoksin niin maan kauhiasti ja Cara liikkui tosi hyvin. Tuomari oli innoissaan että mistä ihmeestä noin hienoja lagottoja tulee, tykkäsi liikeestä, jes! ROP ja SA ja mitä näitä nyt on. Arvostelut taas käännetty ihanasti Venäjäksi suoraan paperiin... Jäätiin odottamaan ryhmäkehää kun ei sieltä aiemminkaan olisi kotiin päässyt. Kävin hakemassa eilisen pokaalin Caralle ja vahvistamassa valiohommat. Helppoahan tämä kaikki ei ollut, puhun noin 5 sanaa venäjää ja nämä ei puhunut mitään muuta kun venäjää. Myös seurueemme ostosten teko oli mielenkiintoista, valuuttoja oli käytössä useita ja hinnoista oli hieman vaikea keskustella :D Ryhmäkehässä ei päästy sijoille, ei muuta kun kamat kasaan ja bussille.

Bussiretkelle lähdettiin siis illalla Minskistä eteenpäin. Ajettiin näyttelypaikalta puolisen tuntia ostoskeskukseen ja käytiin KFC:llä ostamassa korillinen kanaa. Vielä ennen käytettiin koirat iltaulkoilulla. Rajalta päästiin aika hyvin eteenpäin ja kohti kotia. Oli kyllä aika huikea tunne kun pääsikin takaisin EU:n puolelle (ja sai netin päälle kännykkään ;D ). Yö matkustettiin bussissa taas hyvin nukkuen...

Aamulla oltiin Tallinnassa. Nyt se Riika-Tallinna väliu meni nukkuen. Onneksi. Käytettiin koirat ulkona. Miina aiheutti mulle melekin sydämen pysähdyksen. Se alkoi yht äkkiä kakomaan, olin aivan 100 varma, että se on syönyt jotain myrkkyä. Pienimuotoinen show pystyssä huomattiin onneksi Even kanssa, että sillä oli vaan keppi jumissa kitalaessa ja selvittiin säikähdyksellä kun saatiin keppi helposti pois. Huh. Onneksi koira normalisoitui samantien, koska tästä jatkui matka laivaan kohti Suomea. Laivamatka meni hyvin, kamat Omaan autoon, koirat Omaan autoon ja kotia kohti. Ihanaa! Matkalla kotiin haettiin Rauha hoidosta ja käytiin juoksemassa tallin ympäristössä vapaana. Rauhalla oli mennyt hoidossa oikein hyvin, sillä oli kaksi labbispoikaa kaverina ja olivat kuulemma lenkkeilleet paljon. Hauskaa oli siis koko sakilla!

Pentunäyttely Lahti 13.02.2016

Lähdettiin Rauhan kanssa pentunäyttelyyn Lahteen, siskot Martta ja Nikke tulivat myös paikalle.Oltiin sopivaan aikaan paikalla ja halli oli tosi kiva ja tilava, vaikka tuntui että parkkipaikka oli tupaten täynnä.

Pikkunarttujen luokassa oli vain nämä kolme sisarusta, olikin todella jännittävää odottaa, mitä tuomaritytöistä tykkää.

Do Day's Nicelle "Rauha"

(c) Milja Holländer

Meillä kävi huippumäihä ja Rauha sijoittui luokassaan ensimmäiseksi saaden kunniapalkinnon. Saatiin pieni hetki hengähtää ja sitten mentiin kisaamaan parhaan nartun tittelistä isojen pentujen nartun kanssa. Vielä lykästi ja Rauhasta tuli paras narttu. Henkeä pidätellen (olin jos siinä vaiheessa lähes tajuton jännityksen ja hengittämättömyyden vuoksi) vielä kisattiin urosta vastaan ja Rauhasta tuli rotunsa paras eli ROP! Huikeaa!

Eeva Resko

"Hyväntyyppinen, hyvin kehittynyt narttupentu. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Hyvä ylälinja. Riittävät kulmaukset edestä. Hyvä luusto, vankka, tiivis runko. Hyvä häntä ja takaosa. Liikkuu hyvin." 

KP, PN1, ROP

Vasemmalla VSP, oikealla ROP

(c) Milja Holländer

Sitten olikin pidempi aika odotella ryhmäkehää, mutta koska mitän muutakaan suunniteltua ohjelmaa kyseiselle päivälle ei ollut, jäin odottelemaan. Onneksi Rauhan kasvattajat jäivät myös, niin ei tarvinnut yksin kököttää. Rauha kävi pihalla ja veti tyytyväisenä sikeitä häkissään odotteluajan. Kävin myös ostamassa pari häkki-vesikuppi-ämpäriä tuleville reissuille ja Rauha sai kaupanpäälle yhden siankorvan, minkä se rouskutteli tyytyväiseä menemään.

Ryhmässä sama tuomari, Eeva Resko arvosteli 8. ryhmän. Päästiin ryhmässä kuuden parhaan joukkoon, mutta meidät käteltiin ulos juuri ennen sijoituksia. Huippu tulos silti! Hieman karvaisemmat 8. ryhmän edustajat pääsivät sijoille (am. cockeri, cockeri, clumberg ja flätti).

Ihana reissu ja huippu tulos! Kotiinviemisinä 1 pokaali, 2 ruusuketta ja Tyynelle palkintoruoat .

Labradorinnoutajien erikoisnäyttely Hyvinkäällä 30.1.2016

Lauantaina 30.1. oli Labradorinnoutajien erikoisnäyttely eli erkkari Hyvinkäällä. Ilmoitun mukaan kaikki mahdolliset koirat, ihan vaan mielenkiinnosta. Mukana olikin siis oman tutun kolmikon lisäksi Tyynen pennuista kolme, joista minä ilmoitin mukaan Milan (Okrados Friendly Kiss). Mila tukijoukkoineen tuli myös meidän kyydillä näyttelyyn, joten auto oli sangen täynnä.

Ensimmäisenä kehään meni nuortenluokassa Miina ja enrgiaa riitti kokoomakehässä. Eve meni Miinan kanssa kehään, koska mun jännittäminen + Miina ei oo hyvä yhdistelmä. Usein siis jos mulla muitakin esitettäviä, niin Eve vie Miinan kehään jos vaan on mahdollista ja ollaan samassa näyttelyssä. Miina sai riehua ja ihmetellä häkin ulkopuolella ennen omaa vuoroaan ja se oli kuulemma auttanut kovasti, neiti oli pysynyt vähän helpommin käsissä. EH tuli tulokseksi. Miina on aika nimensä veroinen, kotona toi rauhallinen ja jopa huomaamaton, mutta kaikissa tapahtumissa ja tilanteissa oikea aikapommi. Se vaan on niin innoissaan, ettei meinaa pysyä nahoissaan. Ja siis innoissaan kaikesta. Hömppä Miina.

Sitten olikin Tyynen pennun, Bonon (Okrados Follow Your Heart) vuoro mennä kehään. Pikkupennuissa uroksia oli 11 ja Bono sijoittui upeasti toiseksi luokassaan. Pikkupentu narttujen luokkaan osallistuikin liuta koiria: Rauha, Rauhan kaksi siskoa, Mila ja yksi Tyynen penuista Lempi (Okrados Falling-In-Love). Narttuja oli pikkupentujen luokassa 23, ja kukaan meidän mukana olleista ei sijoittunut neljän parhaan joukkoon. Tosi hyvää näyttelyharjoitusta silti. Mila ja Bono lähtivät kotimatkalle näiden kehien jälkeen.

Do Day's Nicelle "Rauha"

(c) Milja Holländer

Tyynen kehää odotellessa ihmetltiin Tyynen kasvattajan kanssa, että kumpi meistä menee Tyynen kanssa kehään. On aina kiva olla avuksi myös muille näyttelyssä ja siinä oli ilmassa erilaista ihmettelyä, että mikä koira menee mihinkäkin kehään ja koska. totesimme, että on hyvä jos Tyyne menee kasvattajansa kanssa kokoomakehään käyttöluokkaan. Aikaa kuitenkin riitti hyvin ja tehtiin vaihto niin, että minä menin Tyynen kanssa kehään. Saatiin ERI!!! Kilpailuluokassa päästiin 8 parhaan joukkoon, mutta siitä kätetiin sitten ulos. Huippu suoritus silti!

Okrados Alessia "Tyyne" 

(C) Svetlana Gerasimova

Ensimmäinen näyttelyretki yksin kolmen koiran kanssa: Vaimastvere, Viro

Tykkään kovasti käydä Viron näyttelyissä, tykkään maasta, kielestä ja meiningistä. Viroon myös hurauttaa hyvin nopeasti autolla+laivalla, kun asuu Etelä-Suomessa. Vielä jos reissaa jokusen kerran vuodessa, niin saa kaiken maailman kultakortteja, bonuksia... ja niin vaan huomaa olevansa enemmän ja enemmän koukussa matkustamiseen.

Niinpä tietenkin halusin lähteä kokeilemaan Viron beebi-luokkaa Rauhan kanssa. Sopivasti kohdalle osui pieni kahden päivän ryhmänäyttely Vaimastveressä ja ajattelin, että tuohan on hyvä harjoitteluretki. Viron pentuluokat menevät vähän eri tavalla kuin Suomessa,  beebi eli baby eli pikkupentu on Virossa 4-6 kk, kun Suomessa taas pikkupennut ovat 5-7 kk ja ne arvostellaan yleensä vain erikoisnäyttelyissä ja pentunäyttelyissä. Virossa asia on toisin, pienemmät koiramäärät näyttelyissä ehkä mahdollistavat tämän.

Lähdettiin retkelle siis perjantaina. Töiden jälkeen kovaa kyytiä kotiin hakemaan koirat (auton pakkaaminen oli hoidettu jo edellisenä iltana) ja vein tytöt riehumaan kunnolla ennen laivaan menoa. Lumipainin jälkeen hyvissä ajoin odottelemaan laivan lähtöä. Rauha sai vielä ekstra ulkoilut satamassa ja sitten mentiin. Jännitti kamalasti, että onko autossa laivamatkan ajan sopiva lämpötila, kun ulkona oli ainakin 15 astetta pakkasta. Koirat siis matkustivat kahden tunnin laivamatkan autossa, ihmiset eivät taas saa autokannelle jäädä. Turhaan huolehdin, kun pääsin ensimmäisenä autolle katsomaan koirien tilannetta, niin autossa oli kaikki hyvin. Olin jättänyt ikkunat hieman raolleen ja autossa oli ihan hyvä ilma ja sopiva lämpötila. Kolme unista koiraa minua siellä odotti. Satamasta ajoin tuttuun paikkaan lähistölle ulkoiluttamaan koirat. Oman hermorakenteeni huomioiden ulkoilutin riehakkaat matkaseuralaiseni kahdessa osassa. Muutaman tunnin unet laivassa lataavat mukavasti pikku labradorien akkuja joten päätökseni oli oikea. Ajomatka johonkin Tallinnan ja Tarton välille kukkupööhön alkakoon.

Sain viime kesänä useita harmaita hiuksia edellisen puhelinliittymän netin Virossa toimimattomuudesta johtuen, joten vaihdoin liittymäni jo ennen joulua sellaiseen, mikä toimii varmasti myös Baltiassa ilman erikoiskikkailuja ja maksuja. Tästä oli tällä reissulla korvaamaton apu, sillä mikään navi ei ole oluut tähän mennessä niin kätevä kuin googlemaps. Tökkäsin saamastani sähköpostista majoituspaikan karttakuvaa ja sinnehän oli noin kymmenen eri reittivaihtoehtoa. Valitsin ehkä hieman pidemmän, mutta minulle tutun Tallinna-Tartto tien. Ajattelin, että pimeässä lumituiskussa tämä olisi varmaan se paras vaihtoehto. No. En tiedä niistä muista vaihtoehdoista, mutta ainakin sai olla hereillä tällä reittivalinnalla. Kolareita, ojaanajoja, poliiseja, ei poliiseja ja hirveää lumipyryä moooonta kymmentä kilometriä. Vaikka olenkin ajanut paljon, tämä kokemus pääsi varmasti kauheimpien top 3 - listalle.

Suojelusenkeleiden turvin päästiin kuitenkin perille majapaikkaan, Mokko country hotelliin maalle keskelle peltoja. Pienen etsiskelyn ja puhelinsoiton jälkeen löysin paikan emännän ja vastaanotto oli hyvin lämmin ja ystävällinen. Valitsin tämän majapaikan sillä perusteella, että huone oli rivitalomainen eli huoneesta pääsi suoraan pihalle ja tämä olikin varsin kätevä ominaisuus kolmen koiran kanssa. Paikka oli myös ihana, paljon peltoa ympärillä ja erittäin hiljainen tie johti perille. Näin ollen ulkoilu koirien kanssa hoitui erittäin vaivattomasti ja helposti. Huoneessa lämmitys oli todella kovalla, ulkona oli n. -15 astetta pakkasta, sisällä ehkä +26 lämmintä, onneksi ikkunoia sai auki niin pystyttiin olemaan.

Lauantai aamuna ensimmäisenä koirat pihalle, painimaan pellolle kunnolla, sillä tiedossa olisi häkkikökötystä näyttelyssä. Lähdin ajamaan hyvissä ajoin näyttelypaikalle, sillä Rauha oli ensimmäinen koira kehässä, eikä minulla ollut mitään havaintoa, missä näyttelypaikka sijaitsee. Löysin helposti perille ja sain olin ensimmäisten joukossa paikalla. Häkit kehänlaidalle ja koirat häkkiin, Rauhan pihalla käyttäminen ennen kehän alkua. Paikalle saapui myös kaksi muuta labbisihmistä Suomesta, ja majoituttiin häkkeinemme vierekkäin. Kehän alkaessa jännitys oli niin suuri, että unohtui sitten esimerkiksi vaihtaa kengät... Venäläinen tuomari Dmitry Prozorov kertoi kovaan ääneen pitkät tarinat venäjäksi sihteerille ja antoi Rauhalle KP:n, jes! Odoteltiin toisenkin narttupennun arvostelu ja se sai myös KP:n (kunniapalkinto, tarkoittaa, että pääsee kilpailemaan parhaan pennun tittelistä). Sitten mentiin kehään taas yhdessä toisen pennun kanssa ja tuomari sijoitti Rauhan ROP (rotunsa paras) pennuksi! Jes! Sitten hetken odottelu ja Miinan kanssa nuorten luokkaan, yksi avoimen luokan narttu välissä ja Tyynen kanssa käyttöluokan kehään. Kumpikaan mustista ei ollut erityisemmin tuomarin mieleen, arvostelutkin tosiaan olivat venäjäksi, joten hyvin vaikea sanoa, mitä mieltä hän oli. Tyyne kuitenkin juoksi upeasti ainakin omasta mielestäni.

Pohdin, että mitä teen BIS-kehän suhteen, jäänkö odottamaan vai en. Soitin Rauhan kasvattajalle ja hän oli sitä mieltä, että kannattaa jäädä harjoituksen vuoksi. Saapahan kokemusta ihan kunnolla tästä näyttelyelämästä. Eihän siinä, sitten jäätiin. Eipä meillä mitään muutakaan tekemistä olisi ollut. Käytin kaikkia koiria yksitellen pihalla ja katselin kehiä, aika meni ihan yllättävän nopeasti siinä ihmetellessä. Vihdoin tuli BIS-baby kehän vuoro ja sinne mentiin Rauhan kanssa tönöttämään. Tönötettiin ja juoksenneltiin parhaamme mukaan. Sama venäläistuomari valitsi BIS pennun, kuin joka oli ollut sinä päivänä labbisten tuomarina. Ihmeteltiin siinä ja tuomari tulikin kättelemään meidät BIS kolmosiksi! Wau! 

Saatiin kamala läjä palkintoja ja tuomari halusi kuvaan labbiksen kanssa ehdottomasti, saatoin olla hieman hämilläni. Kannatti jäädä! Huikeeta!

Pakkasin väsyneet koirat autoon ja kaupan kautta majapaikalle, ei tarvinnut pyytää koiria rauhottumaan, oli hyvi rauhallista sakkia kaikki kolme. Illalla myöhään vielä pellolle rauhalliselle kävelylle ja nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna oltiin tikkana ylhäällä ajoissa.Koirat olivat hyvin levänneitä ja taas oli riemu kun päästiin pellolle juoksemaan. Peltojuoksujen jälkeen auton pakkaus ja näyttelypaikalle hyvissäajoin. Ennen kehää vielä Rauhan ulkoilutus ja tälläkertaa muistin jopa vaihtaa kengät kehään, enkä juossut lumisilla maihareilla kehässä... Rauhalla oli sama kilpakumppani kuin lauantainakin ja lisäksi oli myös urospentu näytelmisää. Tuomari Annamaria Tarjan antoi Rauhalle KP:n ja valitsi ROP-babyksi! Huippua! Juoksi tosi kivasti ja seisoskelikin ihan nätisti, eiliset harjoitukset siis auttoivat! Sitten saatiin hieman odotella ja koitin valmistautua henkisesti isojen tyttöjen kehään. Ensin Miina nuorten luokkaan, tuli ERI ja SA! Huikeeta! Onneksi yksi avo-narttu välissä, niin ehdin vaihtaa tuttavan avustuksella koiraa ja Tyyne kehään käyttöluokkaan, Tyynelle EH. Tyyne ei esiintynyt pätkääkään, ei juossut eikä seissyt... Taas nopea vaihto ja Miinan kanssa paras narttu - kehään. PN4 sijoitus tuli, mutta ei sertiä.. Avoimen luokan narttu sai sertin, välissä kaksi junnunarttua ja sitten Miina. No, hyvä tulos silti!

Arvostelut 17.1.2016 Annamaria Tarjan

Rauha: Correct to the age, compact, good bones, good feminine head, correct tail and movement KP ROP-baby

Miina: A little fine bitch but well balanced, feminine head, good top and underline correct angulation and the bones are fine, good movement ERI1 SA PN4

Tyyne: Feminine head, big ears, 2 P3 are missing, big body, short legs, good tail EH

Kehien jälkeen taas kaikki koirat pihalle, kamat kasaan ja lähdettiinkin nopeasti ajamaan kohti Tallinnaa. Ei jääty Rauhan kanssa nyt isoon kehään (vaikka mieli ois tehnyt), koska sitten olisi pitänyt lähteä viimeisellä laivalla ja ajaa pimeässä. Erittäin hyvä ratkaisu, koska ajokeli oli taas haasteellinen, vaikka olikin valoisaa. Vielä ennen satamaa kaikki koirat pihalle ja sitten laivaan.

Matka meni oikein kivasti. Majoituspaikka oli kiva, näyttely oli kiva, koirat palautuivat reissusta hyvin. Jes, innolla odotetaan tammikuun lopun labbisten erikoisnäyttelyä!

Tavoitteita vuodelle 2016

Olen miettinyt paljon jo vuotta 2016 kokonaisuudessaan, kalentereita on täytetty erilaisilla koiratapahtumilla niin kavereiden kanssa kuin itsekseenkin. Haluankin hieman koota tähän, mitä tavoitteita meillä on jokaisen kolmen koiran kanssa. Vaikka treeneihin ja etenkin näyttelyihin kaikki koirat aina osallistuvatkin, niin jokaisella on omat tavoitteensa.

Rauha
Talvella ja keväällä Rauhan kanssa kierretään muutamat pentunäyttelyt Suomessa ja myös Virossa ryhmänäyttelyiden ja kansallisten näyttelyiden (KR) yhteydessä. Rauhan täyttäessä 9 kk toukokuun loppupuolella, haluaisin käydä myös muissa Baltian maissa katsomassa, olisiko meillä mahdollisuuksia vaikka muutamaan juniorisertiin. Juniorisertejä ei jaeta Suomessa, joten siksi Baltian maat kiinnostavat. Suomessa junioreillekin on jaossa sertit, Baltian maissa sertit ovat jaossa vasta nuorten luokasta eteenpäin. Taipumuskokeisiin on tarkoitus myös valmistautua, toivottavasti saamme treenipaikan Uudenmaan noutajakoirayhdistyksen taipparikurssilta, niin saisimme osaavaa opetusta heti keväälle. Näin olisi helpompi jatkaa itse treenejä kesän ajan ja yrittää syksyllä päästä kokeeseen. Taipparitreenien osalta aion varmasti kääntyä myös jo tutuksi tulleen Wilman puoleen, hän on minua auttanut myös Tyynen ja Miinan kanssa menestyksekkäästi. Katsotaan, kuinka taipparitreenit lähtevät käyntiin ja millaisia mahdollisia teini-iän haasteita tulee vastaan.

Miina
Miinalla on parhaillaan mahdoton teini-ikä päällä. Miina on hitaasti kehittyvä koira niin mieleltään kuin fyysisestikin ja siksi en uskalla vielä suuria odotuksia asettaa Miinalle vuodelle 2016. Tarkoituksena on kuitenkin treenata agilityä sekä tehdä noutotreenejä siinä missä muidenkin koirien kanssa. Mikäli jotain erityisempää ehditään ennen kesää saavuttaa, niin se on pelkkää plussaa. Agilityssä tavoitteena on saada sen verran lisäoppia, että päästäisiin mölliradalle agirodussa heinäkuun alussa. Loppukesästä/alkusyksystä tarkoituksena on saada Miina astutettua. Mikäli astutus onnistuu, loppuvuosi meneekin mammaillessa. Siinä on Miinalle tavoitetta kerrakseen.

Tyyne
Tyynen kanssa kierretään myös näyttelyitä muiden mukana. Näyttelyistä en osaa odottaa suuria saavutuksia, koska usemmiten palkintosijat jäävät saavuttamatta Tyynen pienen koon vuoksi, vaikka tuomari muuten tykkäisikin. Harrastusten osalta taas toivon aktiivista vuotta Tyynen kanssa. Haluaisin päästä sen kanssa joihinkin vairallisiin kilpailuihin. Agilityä olemme toki treenanneet eniten, mutta tällä hetkellä koulutettavuus on niin hyvä, että en näkisi mahdottomaksi kisata jossain toisessa lajissa. Agilityssä koulutukseen on tarkoituksella tehty pieni käänne äskettäin ja sen hiominen saattaa ensin hieman hidastaa kisaamaan pääsyä. Tyyne on todella nopea ja hyvä kääntymään, minä en. Tyyne myös kuuntelee ohjaajan ääntä ja elekieltä erittäin hyvin ja tämän vuoksi olemme päätyneet kouluttajamme Annan kanssa siihen, että opetamme Tyynelle lisää irtoamista esteille myös kauempaa. Katsotaan millä menestyksellä saadaan asia etenemään. Myös keppien (se kompastuskivi...) hiomista jatketaan, ottaen huomioon tämä kaukaa irtoaminen.

Kaikista suurin tavoite ja toive olisi, että koko kööri pysyisi terveenä.

Näillä tavoitteilla eteenpäin, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Jotain tavoitteita on aina hyvä asettaa, mutta mielesäni ne eivät saa olla liian vaikeita, jotta pääsee kokemaan myös onnistumisia.

 Tyyne ja agilitypokaali labbisten epävirallisista kisoista

(c) Sini

Hyvää vuotta 2016 kaikille!

Montako labbista saadaan samaan kuvaan ja kauanko kestää treenata 7 labbista?

Oltiin juuri ennen joulua hyvin lumettomissa maisemissa treenaamassa vakkaripaikassa (tai yhdessä niistä). Tällä kertaa mukana oli koko konkkaronkka eli yhteensä 7 labbista, mulla 3 tyttöä ja kahdella ihanalla treenikamulla niiden ihanat pojat (2+2).

Halusin tehdä kanijälkeä, koska mulla oli siihen sopiva treeniyksilö Rauhalle. Muut koirat käyttivät pupudameja, kun se treeniyksilö olikin niin pieni. Tehtiin myös hakuruutua dameilla. Tehtiin Rauhalle ekana pupujälki, kaksi hyvin lyhyttä pätkää. Hajut kiinnostivat kovasti ja hetken pusikossa pyörittyä se pupukin löytyi pienellä avustuksella. Vaikka itse pupun etsintä ei ehkä ollut niin tehokasta, niin se kantaminen sitten oli! Oli himppasen ylpeä neitikoira Rauha löydöstään!

Ylpeä Rauha ja pupun palautus.

(c) Kreeta Holopainen

Sitten jätettiin Rauha seuraamaan treenejä sivusta ja otettiin vuorotellen kaikki koirat treenaamaan. Tyyne ja Miina tekivät sitten vaan vähän hakuruutua, kun totesin että tässä menee loppupäivä jos kaikki tekee kaikkea. Tyyne vaan karkas vanhalle pupujäljelle, vaikka ajattelin että oltiin tarpeeksi kaukana. Ei oltu, tyhmä minä. Toinen niin hienosti teki jäljellä hommia ja mitään ei löydy. No, onneksi palasi ruutuun ja löysi damin ruudusta niin edes jotain. Täytyis ehkä pitää järki mukana niin ei tulis kämmäiltyä. Tosin Tyynelle ei tainnu jäädä pahoja traumoja tilanteesta :D

Aina niin rauhallinen pieni Miina-koira 

(c) Kreeta Holopainen

Kun kaikki koirat olivat saaneet treenata omat juttunsa, niin siirryttiin koko porukan kanssa pellolle sekoilemaan vapaasti. Ihan ekana järjestettiin tyypit riviin ja ihmeen kaupalla ne pysyivät rivissä niin, että saatiin napsittua muutama kuva koko jengistä.

(c) Kreeta Holopainen

Huippu kivaa oli ja 5 näistä koirista saatiin mahtumaan mun autoon yhtäaikaa. Kaikkineen tähän meni ehkä noin kolme tuntia, eli kyllä on ihan mahdollista hoitaa treeni myös 7 koiralle samana päivänä.

Nyt kun katselee näitä kuvia, niin odottaa taas innolla, että ilmat vähän lämpenis ja pystyisi olla pihalla pidempään kuin vartin kerralla. Tällä hetkellä pakkasta -25 astetta ja tuosta kuvienotto hetkestä kulunut vähän reilu 2 viikkoa. Hrrr...

Annettiin Rauhallekin lupa kotona opiskella, että kuinka portaat mennään alas. Suuri syy tähän oli, että neitokaisen 4 kk paino 20,6 kg ja mun silloiset selkäkivut ei enää oikein sopinut yhteen, että voin turvallisesti kantaa neidin alakertaan yöksi nukkumaan. Portaat sujuvat nyt ongelmitta myös alas ja neiti hyödyntää tätä kikkaa mm. menemällä hipihiljaa tarpeilleen alakerran kylppäriin, kun ulkona on niin kylmä, että tassut paleltuu. Kaipa tämä sisäsiisteys taas helpottuu kun pakkanen lauhtuu...