sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ensimmäinen näyttelyretki yksin kolmen koiran kanssa: Vaimastvere, Viro

Tykkään kovasti käydä Viron näyttelyissä, tykkään maasta, kielestä ja meiningistä. Viroon myös hurauttaa hyvin nopeasti autolla+laivalla, kun asuu Etelä-Suomessa. Vielä jos reissaa jokusen kerran vuodessa, niin saa kaiken maailman kultakortteja, bonuksia... ja niin vaan huomaa olevansa enemmän ja enemmän koukussa matkustamiseen.

Niinpä tietenkin halusin lähteä kokeilemaan Viron beebi-luokkaa Rauhan kanssa. Sopivasti kohdalle osui pieni kahden päivän ryhmänäyttely Vaimastveressä ja ajattelin, että tuohan on hyvä harjoitteluretki. Viron pentuluokat menevät vähän eri tavalla kuin Suomessa,  beebi eli baby eli pikkupentu on Virossa 4-6 kk, kun Suomessa taas pikkupennut ovat 5-7 kk ja ne arvostellaan yleensä vain erikoisnäyttelyissä ja pentunäyttelyissä. Virossa asia on toisin, pienemmät koiramäärät näyttelyissä ehkä mahdollistavat tämän.

Lähdettiin retkelle siis perjantaina. Töiden jälkeen kovaa kyytiä kotiin hakemaan koirat (auton pakkaaminen oli hoidettu jo edellisenä iltana) ja vein tytöt riehumaan kunnolla ennen laivaan menoa. Lumipainin jälkeen hyvissä ajoin odottelemaan laivan lähtöä. Rauha sai vielä ekstra ulkoilut satamassa ja sitten mentiin. Jännitti kamalasti, että onko autossa laivamatkan ajan sopiva lämpötila, kun ulkona oli ainakin 15 astetta pakkasta. Koirat siis matkustivat kahden tunnin laivamatkan autossa, ihmiset eivät taas saa autokannelle jäädä. Turhaan huolehdin, kun pääsin ensimmäisenä autolle katsomaan koirien tilannetta, niin autossa oli kaikki hyvin. Olin jättänyt ikkunat hieman raolleen ja autossa oli ihan hyvä ilma ja sopiva lämpötila. Kolme unista koiraa minua siellä odotti. Satamasta ajoin tuttuun paikkaan lähistölle ulkoiluttamaan koirat. Oman hermorakenteeni huomioiden ulkoilutin riehakkaat matkaseuralaiseni kahdessa osassa. Muutaman tunnin unet laivassa lataavat mukavasti pikku labradorien akkuja joten päätökseni oli oikea. Ajomatka johonkin Tallinnan ja Tarton välille kukkupööhön alkakoon.

Sain viime kesänä useita harmaita hiuksia edellisen puhelinliittymän netin Virossa toimimattomuudesta johtuen, joten vaihdoin liittymäni jo ennen joulua sellaiseen, mikä toimii varmasti myös Baltiassa ilman erikoiskikkailuja ja maksuja. Tästä oli tällä reissulla korvaamaton apu, sillä mikään navi ei ole oluut tähän mennessä niin kätevä kuin googlemaps. Tökkäsin saamastani sähköpostista majoituspaikan karttakuvaa ja sinnehän oli noin kymmenen eri reittivaihtoehtoa. Valitsin ehkä hieman pidemmän, mutta minulle tutun Tallinna-Tartto tien. Ajattelin, että pimeässä lumituiskussa tämä olisi varmaan se paras vaihtoehto. No. En tiedä niistä muista vaihtoehdoista, mutta ainakin sai olla hereillä tällä reittivalinnalla. Kolareita, ojaanajoja, poliiseja, ei poliiseja ja hirveää lumipyryä moooonta kymmentä kilometriä. Vaikka olenkin ajanut paljon, tämä kokemus pääsi varmasti kauheimpien top 3 - listalle.

Suojelusenkeleiden turvin päästiin kuitenkin perille majapaikkaan, Mokko country hotelliin maalle keskelle peltoja. Pienen etsiskelyn ja puhelinsoiton jälkeen löysin paikan emännän ja vastaanotto oli hyvin lämmin ja ystävällinen. Valitsin tämän majapaikan sillä perusteella, että huone oli rivitalomainen eli huoneesta pääsi suoraan pihalle ja tämä olikin varsin kätevä ominaisuus kolmen koiran kanssa. Paikka oli myös ihana, paljon peltoa ympärillä ja erittäin hiljainen tie johti perille. Näin ollen ulkoilu koirien kanssa hoitui erittäin vaivattomasti ja helposti. Huoneessa lämmitys oli todella kovalla, ulkona oli n. -15 astetta pakkasta, sisällä ehkä +26 lämmintä, onneksi ikkunoia sai auki niin pystyttiin olemaan.

Lauantai aamuna ensimmäisenä koirat pihalle, painimaan pellolle kunnolla, sillä tiedossa olisi häkkikökötystä näyttelyssä. Lähdin ajamaan hyvissä ajoin näyttelypaikalle, sillä Rauha oli ensimmäinen koira kehässä, eikä minulla ollut mitään havaintoa, missä näyttelypaikka sijaitsee. Löysin helposti perille ja sain olin ensimmäisten joukossa paikalla. Häkit kehänlaidalle ja koirat häkkiin, Rauhan pihalla käyttäminen ennen kehän alkua. Paikalle saapui myös kaksi muuta labbisihmistä Suomesta, ja majoituttiin häkkeinemme vierekkäin. Kehän alkaessa jännitys oli niin suuri, että unohtui sitten esimerkiksi vaihtaa kengät... Venäläinen tuomari Dmitry Prozorov kertoi kovaan ääneen pitkät tarinat venäjäksi sihteerille ja antoi Rauhalle KP:n, jes! Odoteltiin toisenkin narttupennun arvostelu ja se sai myös KP:n (kunniapalkinto, tarkoittaa, että pääsee kilpailemaan parhaan pennun tittelistä). Sitten mentiin kehään taas yhdessä toisen pennun kanssa ja tuomari sijoitti Rauhan ROP (rotunsa paras) pennuksi! Jes! Sitten hetken odottelu ja Miinan kanssa nuorten luokkaan, yksi avoimen luokan narttu välissä ja Tyynen kanssa käyttöluokan kehään. Kumpikaan mustista ei ollut erityisemmin tuomarin mieleen, arvostelutkin tosiaan olivat venäjäksi, joten hyvin vaikea sanoa, mitä mieltä hän oli. Tyyne kuitenkin juoksi upeasti ainakin omasta mielestäni.

Pohdin, että mitä teen BIS-kehän suhteen, jäänkö odottamaan vai en. Soitin Rauhan kasvattajalle ja hän oli sitä mieltä, että kannattaa jäädä harjoituksen vuoksi. Saapahan kokemusta ihan kunnolla tästä näyttelyelämästä. Eihän siinä, sitten jäätiin. Eipä meillä mitään muutakaan tekemistä olisi ollut. Käytin kaikkia koiria yksitellen pihalla ja katselin kehiä, aika meni ihan yllättävän nopeasti siinä ihmetellessä. Vihdoin tuli BIS-baby kehän vuoro ja sinne mentiin Rauhan kanssa tönöttämään. Tönötettiin ja juoksenneltiin parhaamme mukaan. Sama venäläistuomari valitsi BIS pennun, kuin joka oli ollut sinä päivänä labbisten tuomarina. Ihmeteltiin siinä ja tuomari tulikin kättelemään meidät BIS kolmosiksi! Wau! 







Saatiin kamala läjä palkintoja ja tuomari halusi kuvaan labbiksen kanssa ehdottomasti, saatoin olla hieman hämilläni. Kannatti jäädä! Huikeeta!



Pakkasin väsyneet koirat autoon ja kaupan kautta majapaikalle, ei tarvinnut pyytää koiria rauhottumaan, oli hyvi rauhallista sakkia kaikki kolme. Illalla myöhään vielä pellolle rauhalliselle kävelylle ja nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna oltiin tikkana ylhäällä ajoissa.Koirat olivat hyvin levänneitä ja taas oli riemu kun päästiin pellolle juoksemaan. Peltojuoksujen jälkeen auton pakkaus ja näyttelypaikalle hyvissäajoin. Ennen kehää vielä Rauhan ulkoilutus ja tälläkertaa muistin jopa vaihtaa kengät kehään, enkä juossut lumisilla maihareilla kehässä... Rauhalla oli sama kilpakumppani kuin lauantainakin ja lisäksi oli myös urospentu näytelmisää. Tuomari Annamaria Tarjan antoi Rauhalle KP:n ja valitsi ROP-babyksi! Huippua! Juoksi tosi kivasti ja seisoskelikin ihan nätisti, eiliset harjoitukset siis auttoivat! Sitten saatiin hieman odotella ja koitin valmistautua henkisesti isojen tyttöjen kehään. Ensin Miina nuorten luokkaan, tuli ERI ja SA! Huikeeta! Onneksi yksi avo-narttu välissä, niin ehdin vaihtaa tuttavan avustuksella koiraa ja Tyyne kehään käyttöluokkaan, Tyynelle EH. Tyyne ei esiintynyt pätkääkään, ei juossut eikä seissyt... Taas nopea vaihto ja Miinan kanssa paras narttu - kehään. PN4 sijoitus tuli, mutta ei sertiä.. Avoimen luokan narttu sai sertin, välissä kaksi junnunarttua ja sitten Miina. No, hyvä tulos silti!

Arvostelut 17.1.2016 Annamaria Tarjan

Rauha: Correct to the age, compact, good bones, good feminine head, correct tail and movement KP ROP-baby

Miina: A little fine bitch but well balanced, feminine head, good top and underline correct angulation and the bones are fine, good movement ERI1 SA PN4

Tyyne: Feminine head, big ears, 2 P3 are missing, big body, short legs, good tail EH

Kehien jälkeen taas kaikki koirat pihalle, kamat kasaan ja lähdettiinkin nopeasti ajamaan kohti Tallinnaa. Ei jääty Rauhan kanssa nyt isoon kehään (vaikka mieli ois tehnyt), koska sitten olisi pitänyt lähteä viimeisellä laivalla ja ajaa pimeässä. Erittäin hyvä ratkaisu, koska ajokeli oli taas haasteellinen, vaikka olikin valoisaa. Vielä ennen satamaa kaikki koirat pihalle ja sitten laivaan.

Matka meni oikein kivasti. Majoituspaikka oli kiva, näyttely oli kiva, koirat palautuivat reissusta hyvin. Jes, innolla odotetaan tammikuun lopun labbisten erikoisnäyttelyä!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tavoitteita vuodelle 2016

Olen miettinyt paljon jo vuotta 2016 kokonaisuudessaan, kalentereita on täytetty erilaisilla koiratapahtumilla niin kavereiden kanssa kuin itsekseenkin. Haluankin hieman koota tähän, mitä tavoitteita meillä on jokaisen kolmen koiran kanssa. Vaikka treeneihin ja etenkin näyttelyihin kaikki koirat aina osallistuvatkin, niin jokaisella on omat tavoitteensa.

Rauha
Talvella ja keväällä Rauhan kanssa kierretään muutamat pentunäyttelyt Suomessa ja myös Virossa ryhmänäyttelyiden ja kansallisten näyttelyiden (KR) yhteydessä. Rauhan täyttäessä 9 kk toukokuun loppupuolella, haluaisin käydä myös muissa Baltian maissa katsomassa, olisiko meillä mahdollisuuksia vaikka muutamaan juniorisertiin. Juniorisertejä ei jaeta Suomessa, joten siksi Baltian maat kiinnostavat. Suomessa junioreillekin on jaossa sertit, Baltian maissa sertit ovat jaossa vasta nuorten luokasta eteenpäin. Taipumuskokeisiin on tarkoitus myös valmistautua, toivottavasti saamme treenipaikan Uudenmaan noutajakoirayhdistyksen taipparikurssilta, niin saisimme osaavaa opetusta heti keväälle. Näin olisi helpompi jatkaa itse treenejä kesän ajan ja yrittää syksyllä päästä kokeeseen. Taipparitreenien osalta aion varmasti kääntyä myös jo tutuksi tulleen Wilman puoleen, hän on minua auttanut myös Tyynen ja Miinan kanssa menestyksekkäästi. Katsotaan, kuinka taipparitreenit lähtevät käyntiin ja millaisia mahdollisia teini-iän haasteita tulee vastaan.

Miina
Miinalla on parhaillaan mahdoton teini-ikä päällä. Miina on hitaasti kehittyvä koira niin mieleltään kuin fyysisestikin ja siksi en uskalla vielä suuria odotuksia asettaa Miinalle vuodelle 2016. Tarkoituksena on kuitenkin treenata agilityä sekä tehdä noutotreenejä siinä missä muidenkin koirien kanssa. Mikäli jotain erityisempää ehditään ennen kesää saavuttaa, niin se on pelkkää plussaa. Agilityssä tavoitteena on saada sen verran lisäoppia, että päästäisiin mölliradalle agirodussa heinäkuun alussa. Loppukesästä/alkusyksystä tarkoituksena on saada Miina astutettua. Mikäli astutus onnistuu, loppuvuosi meneekin mammaillessa. Siinä on Miinalle tavoitetta kerrakseen.

Tyyne
Tyynen kanssa kierretään myös näyttelyitä muiden mukana. Näyttelyistä en osaa odottaa suuria saavutuksia, koska usemmiten palkintosijat jäävät saavuttamatta Tyynen pienen koon vuoksi, vaikka tuomari muuten tykkäisikin. Harrastusten osalta taas toivon aktiivista vuotta Tyynen kanssa. Haluaisin päästä sen kanssa joihinkin vairallisiin kilpailuihin. Agilityä olemme toki treenanneet eniten, mutta tällä hetkellä koulutettavuus on niin hyvä, että en näkisi mahdottomaksi kisata jossain toisessa lajissa. Agilityssä koulutukseen on tarkoituksella tehty pieni käänne äskettäin ja sen hiominen saattaa ensin hieman hidastaa kisaamaan pääsyä. Tyyne on todella nopea ja hyvä kääntymään, minä en. Tyyne myös kuuntelee ohjaajan ääntä ja elekieltä erittäin hyvin ja tämän vuoksi olemme päätyneet kouluttajamme Annan kanssa siihen, että opetamme Tyynelle lisää irtoamista esteille myös kauempaa. Katsotaan millä menestyksellä saadaan asia etenemään. Myös keppien (se kompastuskivi...) hiomista jatketaan, ottaen huomioon tämä kaukaa irtoaminen.

Kaikista suurin tavoite ja toive olisi, että koko kööri pysyisi terveenä.

Näillä tavoitteilla eteenpäin, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Jotain tavoitteita on aina hyvä asettaa, mutta mielesäni ne eivät saa olla liian vaikeita, jotta pääsee kokemaan myös onnistumisia.

 Tyyne ja agilitypokaali labbisten epävirallisista kisoista
(c) Sini

Hyvää vuotta 2016 kaikille!

torstai 7. tammikuuta 2016

Montako labbista saadaan samaan kuvaan ja kauanko kestää treenata 7 labbista?

Oltiin juuri ennen joulua hyvin lumettomissa maisemissa treenaamassa vakkaripaikassa (tai yhdessä niistä). Tällä kertaa mukana oli koko konkkaronkka eli yhteensä 7 labbista, mulla 3 tyttöä ja kahdella ihanalla treenikamulla niiden ihanat pojat (2+2).

Halusin tehdä kanijälkeä, koska mulla oli siihen sopiva treeniyksilö Rauhalle. Muut koirat käyttivät pupudameja, kun se treeniyksilö olikin niin pieni. Tehtiin myös hakuruutua dameilla. Tehtiin Rauhalle ekana pupujälki, kaksi hyvin lyhyttä pätkää. Hajut kiinnostivat kovasti ja hetken pusikossa pyörittyä se pupukin löytyi pienellä avustuksella. Vaikka itse pupun etsintä ei ehkä ollut niin tehokasta, niin se kantaminen sitten oli! Oli himppasen ylpeä neitikoira Rauha löydöstään!

Ylpeä Rauha ja pupun palautus.
(c) Kreeta Holopainen

Sitten jätettiin Rauha seuraamaan treenejä sivusta ja otettiin vuorotellen kaikki koirat treenaamaan. Tyyne ja Miina tekivät sitten vaan vähän hakuruutua, kun totesin että tässä menee loppupäivä jos kaikki tekee kaikkea. Tyyne vaan karkas vanhalle pupujäljelle, vaikka ajattelin että oltiin tarpeeksi kaukana. Ei oltu, tyhmä minä. Toinen niin hienosti teki jäljellä hommia ja mitään ei löydy. No, onneksi palasi ruutuun ja löysi damin ruudusta niin edes jotain. Täytyis ehkä pitää järki mukana niin ei tulis kämmäiltyä. Tosin Tyynelle ei tainnu jäädä pahoja traumoja tilanteesta :D


Aina niin rauhallinen pieni Miina-koira 
(c) Kreeta Holopainen

Kun kaikki koirat olivat saaneet treenata omat juttunsa, niin siirryttiin koko porukan kanssa pellolle sekoilemaan vapaasti. Ihan ekana järjestettiin tyypit riviin ja ihmeen kaupalla ne pysyivät rivissä niin, että saatiin napsittua muutama kuva koko jengistä.

(c) Kreeta Holopainen

Huippu kivaa oli ja 5 näistä koirista saatiin mahtumaan mun autoon yhtäaikaa. Kaikkineen tähän meni ehkä noin kolme tuntia, eli kyllä on ihan mahdollista hoitaa treeni myös 7 koiralle samana päivänä.

Nyt kun katselee näitä kuvia, niin odottaa taas innolla, että ilmat vähän lämpenis ja pystyisi olla pihalla pidempään kuin vartin kerralla. Tällä hetkellä pakkasta -25 astetta ja tuosta kuvienotto hetkestä kulunut vähän reilu 2 viikkoa. Hrrr...

Annettiin Rauhallekin lupa kotona opiskella, että kuinka portaat mennään alas. Suuri syy tähän oli, että neitokaisen 4 kk paino 20,6 kg ja mun silloiset selkäkivut ei enää oikein sopinut yhteen, että voin turvallisesti kantaa neidin alakertaan yöksi nukkumaan. Portaat sujuvat nyt ongelmitta myös alas ja neiti hyödyntää tätä kikkaa mm. menemällä hipihiljaa tarpeilleen alakerran kylppäriin, kun ulkona on niin kylmä, että tassut paleltuu. Kaipa tämä sisäsiisteys taas helpottuu kun pakkanen lauhtuu...