sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vielä kerran ultraan

Käytiin vielä Tyynen kanssa uudestaan ultrassa, kun ensimmäisestä astutuksesta oli kulunut 35 vrk. Saatiin sama tulos kun edellisellä kerralla (vrk 28) pentuja ei ole tulossa. Vaikka kaikki meni nappiin muuten, niin välillä luonto päättää toisin. Kaikella on varmasti tarkoituksensa ja uutta yritystä vaan seuraavaan juoksuun. Katsotaan yhdessä Rommin omistajan kanssa, että yritetäänkö uudestaan Rommin ja Tyynen jälkeläisiä, vai kuinka tehdään. Uros tulee kuitenkin olemaan ruskea. 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ultran tuloksia

Kävimme perjantaina Tyynen kanssa ultrassa. Valitettavasti tulos oli tällä kertaa se, että pentuja ei ollut näkyvissä. Toki on vielä pieni mahdollisuus pentuihin silti, mutta tyhjältä näytti nyt 28 vrk ensimmäisestä astutuksesta. Mikäli Tyyne jää nyt tyhjäksi, se tullaan astuttamaan seuraavaan juoksuun uudestaan.

Sain myös todeta, että jonkun yhteystietopäivityksen yhteydessä puhelinnumero täällä nettisivuilla on ollut väärä, kaksi numeroa olivat harmillisesti vaihtaneet paikkaa. Suuret pahoittelut siitä, nyt numero on korjattu oikeaksi.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Ihana syksy

Syksyllä on vaan niin parasta ulkoilla metsässä. Meillä on aivan ihana tilanne, kun päästään tuohon "kotimetsään" päivittäin, lenkkipolku löytyy ihan läheltä ja metsä tontin rajalta. Koirat viihtyvät ja itse myös, varsinkin jos ei sada kaatamalla ;)

Tyyne, Rauha ja Miina

Jokaisella koiralla on oma tapansa nauttia metsästä. Tyyne on aina mun lähellä ja hölkkäilee rauhallisesti hajulta toiselle. Rauha etsii joka ikisen toinen toistaan ihanamman kepin ja juoksentelee niiden kanssa ja Miina juoksee päättömästi ympäriinsä, kun on vaan niin onnellinen. Itse yritän siinä sitten köpötellä eteenpäin ja valvoa toimintaa.

Tyyne-mammasta ei ihan vielä ota selvää onko se oikeasti tiine vai muuten vaan oma itsensä eli mama. Ensi perjantaina tulee 4 vko astutuksesta ja mennään ultraan, josko siellä sitten tilanne selkeytyisi.