sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Pentunäyttely Lahti 13.02.2016

Lähdettiin Rauhan kanssa pentunäyttelyyn Lahteen, siskot Martta ja Nikke tulivat myös paikalle.Oltiin sopivaan aikaan paikalla ja halli oli tosi kiva ja tilava, vaikka tuntui että parkkipaikka oli tupaten täynnä.

Pikkunarttujen luokassa oli vain nämä kolme sisarusta, olikin todella jännittävää odottaa, mitä tuomaritytöistä tykkää.

Do Day's Nicelle "Rauha"
(c) Milja Holländer

Meillä kävi huippumäihä ja Rauha sijoittui luokassaan ensimmäiseksi saaden kunniapalkinnon. Saatiin pieni hetki hengähtää ja sitten mentiin kisaamaan parhaan nartun tittelistä isojen pentujen nartun kanssa. Vielä lykästi ja Rauhasta tuli paras narttu. Henkeä pidätellen (olin jos siinä vaiheessa lähes tajuton jännityksen ja hengittämättömyyden vuoksi) vielä kisattiin urosta vastaan ja Rauhasta tuli rotunsa paras eli ROP! Huikeaa!

Eeva Resko
"Hyväntyyppinen, hyvin kehittynyt narttupentu. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Hyvä ylälinja. Riittävät kulmaukset edestä. Hyvä luusto, vankka, tiivis runko. Hyvä häntä ja takaosa. Liikkuu hyvin." 
KP, PN1, ROP

Vasemmalla VSP, oikealla ROP
(c) Milja Holländer

Sitten olikin pidempi aika odotella ryhmäkehää, mutta koska mitän muutakaan suunniteltua ohjelmaa kyseiselle päivälle ei ollut, jäin odottelemaan. Onneksi Rauhan kasvattajat jäivät myös, niin ei tarvinnut yksin kököttää. Rauha kävi pihalla ja veti tyytyväisenä sikeitä häkissään odotteluajan. Kävin myös ostamassa pari häkki-vesikuppi-ämpäriä tuleville reissuille ja Rauha sai kaupanpäälle yhden siankorvan, minkä se rouskutteli tyytyväiseä menemään.

Ryhmässä sama tuomari, Eeva Resko arvosteli 8. ryhmän. Päästiin ryhmässä kuuden parhaan joukkoon, mutta meidät käteltiin ulos juuri ennen sijoituksia. Huippu tulos silti! Hieman karvaisemmat 8. ryhmän edustajat pääsivät sijoille (am. cockeri, cockeri, clumberg ja flätti).

Ihana reissu ja huippu tulos! Kotiinviemisinä 1 pokaali, 2 ruusuketta ja Tyynelle palkintoruoat .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti