tiistai 5. maaliskuuta 2019

2.3. Kouvolan ryhmänäyttely

Lähdin aamuvarhain Kouvolan raviradalle siirrettyyn ryhmänäyttelyyn. Kehä aloi kivasti klo 9, joten hyvin aikaisin aamulla pakattiin Miina autoon ja ajettiin Miinan kanssa hakemaan myös Madde kyytiin. Oltiin mukavasti juuri oikeaan aikaan perillä ja onneksi olin ottanut tytöille kevythäkin mukaan, niin ne saivat oman sviitin ahtaassa raviradan kahviossa. Tuomarina labbiksilla Juta Haranen (ja Liisi Lehtonen, jolle oli siirretty junnut ja pennut).

Madde oli nuorten narttujen luokassa ja esiintyi oikein kivasti suhteessa siihen ruhtinaalliseen harjoitteluun mitä ehdittiin siinä 5 min ennen kehää tehdä. Tuomari pyysi esittäjää näyttämään hampaat, ettei tartuttaisi mitään tauteja koirasta toiseen. Fiksua minun mielestäni. Madde eli Siniharjun Baadipabiidipaadi oli luokkansa 3 ja sai laatuarosteluksi erinomaisen. Luokassa taisi olla 6 osallistujaa.



" 17 kk. Hyväntyyppinen, nuori narttu. Tänään hieman tuhdissa kunnossa. Hyvät mittasuhteet. Vahva selkä. Hyvä luusto. Korrekti pää ja ilme. Korrektit silmät, korvat ja purenta. Luusto ok. Tyypilliset liikkeet. Esitetään hyvin. Selkä hieman notko liikkeessä."

Sitten oli hetken odottelun jälkeen Miinan vuoro valioluokassa. Miina oli ainoa valioluokan narttu ja Miinan kasvattajan kanssa tehtiin vaihtarit, minä esitin toisen Mouldhill's koiran ja kasvattaja esitti intopiukean Miinan.



" 5 v. Tasapainoinen narttu. Rodunomainen, hyväilmeinen pää. Korrektit silmät, korvat ja purenta. Iloinen luonne. Hyvät kulmaukset. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin."

Miina oli valioiden ykkönen (tietty ainoana koirana) ja sai erinomaisen ja sa:n, siitä sitten pn kehään jossa oli paras narttu 1!!! ROP kehässä vein Miinan itse, ja se liikkui ja seisoi oikein kivasti. Tuomari pohti pitkään, ja päätyi siihen että uros oli ROP ja Miina VSP.

Huikea päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti