Köh...köh... Noniin, se kaikkien pelkäämä, bakteerikammoisen omistajan pelkojen täyttymys. Meillä oli kennelyskä. Nyt voin jo onnekseni sanoa, että oli. Oireiden loppumisesta on nyt reilu viikko. Ja kyllä, kaikki kolme sairastuivat, kukin vuorollaan.
Tultiin 6.3. Virosta ja maanantaina Miinalla alkoi yskä. Minskin reissulla mukana olleella lagotolla oli alkanut viikonlopun aikana yskä. Miina yski aikansa ja tiedotin heti koko Virossa ollutta porukkaa yskästä. Ehdin jo nopeasti toivoa, että ehkä Rauha ja Tyyne säästyivät yskältä kun niillä on tuoreempi rokotus kuin Miinalla. Vaan ei. Seuraavana yskimisen aloitti Rauha ja sen perään Tyyne. Yskää kesti yhteensä pari viikkoa ja pari viikkoa pitää tunnetusti oireiden loppumisen jälkeen olla vielä tapaamatta muita koiria. Mulla ei ole aikoihin ollut tälläistä taukoa kaikista harrastuksista.
Mutta ei se auta, se on vaan yksittävä ja jätettävä kaikki tapahtumat väliin. Meillä jäi muutamat sovitut treenit ja Rauhan Jyväskylän pentunäyttely tämän takia väliin. Mutta ei näille mitään mahda, pitää vaan yrittää olla itse levittämättä tautia enempää. Onneksi kellekään matkaseurueesta ei tullut tätä yskää. Ainoastaan tälle sakille. No, nytpä sekin on koettu. Onneksi pien päästään taas normaaliin elämään kiinni.
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Tallinna 4.-6.3.2016
Ihanaa! Vasta oltiin kotiuduttu Minskin reissulta niin eikun Tallinnaan, se on kyllä kun kotiin menisi kun pääsee Viroon. Lähdettiin 4 naisen ja 7 labbiksen kokoonpanolla yhdellä suurella autolla reissuun. Minä pääsin kuskiksi, vaikka mun autoon ei tällästä kuormaa mahdukaan. Kuskin rooli sopi kyllä minulle oikein hyvin. Saipahan parhaan istumapaikan ja varmasti etupenkiltä :D
Olin vuokrannut meille mökin ja ainakin netin kuvailun perusteella vaikutti lupaavalta. Oikein kunnollista osoitetta ei meinannut löytyä ja koitettiin navigoida ties kuinka monen puhelimen avulla yhtäaikaa. N. 40 min Tallinnan keskustasta kesti ajella mökille, vaikka meillä saattoi mennä hieman pidempään kun käytiin kaupassa ja eksyttiin jonkun toisen ihmisen pihaan. Ihmekös kun verhot heilui siellä talossa niin kovasti. Lopulta mökkiä vuokraava mies tuli meitä vastaan ja ajettiin hänen perässään mökille. Mies oli mukava tyyppi ja mökki aivan mieletön! Koiria pystyi pitämään vapaana pihalla, naapureita ei ollut ihan vieressä. Mökistä löytyi nukkumapaikat noin 10 hengelle ja poreallas, sauna... koiraystävälliset portaat yläkertaan. Ihana mökki. Onneksi olin jo valmiiksi varannut saman mökin myös kesän tulevalle retkelle.
Koirat juoksivat innoissan pihalla: 6 narttua ja 1 uros. Mun tytöt olivat aivan onnesta soikeana näin monesta uudesta ystävästä. Nukkumapaikatkin löytyivät yläkerrasta helposti. Minä vaan säntäilin päästämään Rauhaa pihalle vähän väliä, kun pelkäsin että se pissaa sisälle uudessa paikassa kun on vielä niin vauva. Rauha olisi varmaan halunnut vaan nukkua.
Lauantai aamuna lähdettiin hyvissä ajoin ajamaan näyttelypaikalle, kun ei ollut täyttä varmuutta mihin ollaan menossa. Näyttelypaikka löytyi helposti, vaikka uusia virolaisia ajokuvioita löytyikin matkalta. Jännittäviä risteyksiä. Oltiin juuri oikeaan aikaan paikalla, sillä jos oltaisi tultu vähän myöhemmin niin meidän häkkikavalkaadi ei olisi välttämättä mahtunut mihinkään. Nyt päästiin kehän viereen odottamaan omaa vuoroa.Sonia Kelveri Plippou Kyprokselta oli meidän tuomarina. Labbiskehän käynnistyttyä olikin aika haipakkaa tuo meno. Ensin Rauha kehään, se oli ROP puppy, eli rotunsa paras 6-9 kk ja sai valtavat kehut. Huomautettiin kuitenkin, että ei saa yhtään lihoa tuosta. Uroksissa vain yksi sai SA:n, eli tuntui toivottamalta saada mitään järkevää tulosta tältä tuomarilta. Miinan kanssa kun menin kehään, niin tuomari tokasi vapaasti suomennettuna "Ai sit sul on tällänen... onko tää nyt niinkun käyttis..." Nauroin että ei, tämä ei ole käyttis... Tuomari sanoi että hänen mielestään on, EH. Sanoin, että hetki vaan niin tuon seuraavan. "Ai sulla on kolmas, jännittävää!" Menin Tyynen kanssa, ja tuomarin mielestä Tyyne oli liian pieni, mutta muuten loistava englantilaistyyppinen labbis. Loistava jalostusyksilö kuulemma, mutta ei mikään näyttelytähti. ERI, ilman SA:ta, yllätys... Kehui kuitenkin että juujuu lisää pentuja vaan tälle, tää on hyvä jalostusyksilö vaikka onkin vähän pieni. Arvostelut ei ollut kovin pitkiä, mutta kovasti höpötteli. Yksikään narttu ei saanut SA:ta, ei edes valiot. Jäätiin odottamaan Rauhan BIS-puppy kehää ja kavereiden BIS-kasvattaja kehää. Rauha valittiin 8 parhaan joukkoon, mutta sijoille ei päästy. Ei muuta kun syömään, mökille ja koirat riehumaan pihalle.
Sunnuntaina pakattiin kaikki kamat takasin autoon ja suunnistettiin näyttelypaikalle. Kehä oli päivän ensimmäinen ja oltiin päätetty lähteä aikaisella laivalla takasin kotiin. Eli tänään ei jokatapauksessa jäätäisi isoihin kehiin. Tuomarina Helina Simberg Virosta. Rauha oli jälleen ROP-pentu. Tuomari ei juuri jutellut, mutta toisaalta ympärillä oli useampi harjoitteluarvostelija, joten aika meni varmaan myös heidän kanssa jutellessa. Miina H ja Tyyne EH, ei siis suurta menestystä...
Kamat kasaan, laivaan ja kohti kotia. Tosi kiva reissu, naurettiin paljon, ei tarvinnut stressata koirien ulkoilutusta kaupungissa, ihana reissu! Pian uudestaan!
Olin vuokrannut meille mökin ja ainakin netin kuvailun perusteella vaikutti lupaavalta. Oikein kunnollista osoitetta ei meinannut löytyä ja koitettiin navigoida ties kuinka monen puhelimen avulla yhtäaikaa. N. 40 min Tallinnan keskustasta kesti ajella mökille, vaikka meillä saattoi mennä hieman pidempään kun käytiin kaupassa ja eksyttiin jonkun toisen ihmisen pihaan. Ihmekös kun verhot heilui siellä talossa niin kovasti. Lopulta mökkiä vuokraava mies tuli meitä vastaan ja ajettiin hänen perässään mökille. Mies oli mukava tyyppi ja mökki aivan mieletön! Koiria pystyi pitämään vapaana pihalla, naapureita ei ollut ihan vieressä. Mökistä löytyi nukkumapaikat noin 10 hengelle ja poreallas, sauna... koiraystävälliset portaat yläkertaan. Ihana mökki. Onneksi olin jo valmiiksi varannut saman mökin myös kesän tulevalle retkelle.
Koirat juoksivat innoissan pihalla: 6 narttua ja 1 uros. Mun tytöt olivat aivan onnesta soikeana näin monesta uudesta ystävästä. Nukkumapaikatkin löytyivät yläkerrasta helposti. Minä vaan säntäilin päästämään Rauhaa pihalle vähän väliä, kun pelkäsin että se pissaa sisälle uudessa paikassa kun on vielä niin vauva. Rauha olisi varmaan halunnut vaan nukkua.
Lauantai aamuna lähdettiin hyvissä ajoin ajamaan näyttelypaikalle, kun ei ollut täyttä varmuutta mihin ollaan menossa. Näyttelypaikka löytyi helposti, vaikka uusia virolaisia ajokuvioita löytyikin matkalta. Jännittäviä risteyksiä. Oltiin juuri oikeaan aikaan paikalla, sillä jos oltaisi tultu vähän myöhemmin niin meidän häkkikavalkaadi ei olisi välttämättä mahtunut mihinkään. Nyt päästiin kehän viereen odottamaan omaa vuoroa.Sonia Kelveri Plippou Kyprokselta oli meidän tuomarina. Labbiskehän käynnistyttyä olikin aika haipakkaa tuo meno. Ensin Rauha kehään, se oli ROP puppy, eli rotunsa paras 6-9 kk ja sai valtavat kehut. Huomautettiin kuitenkin, että ei saa yhtään lihoa tuosta. Uroksissa vain yksi sai SA:n, eli tuntui toivottamalta saada mitään järkevää tulosta tältä tuomarilta. Miinan kanssa kun menin kehään, niin tuomari tokasi vapaasti suomennettuna "Ai sit sul on tällänen... onko tää nyt niinkun käyttis..." Nauroin että ei, tämä ei ole käyttis... Tuomari sanoi että hänen mielestään on, EH. Sanoin, että hetki vaan niin tuon seuraavan. "Ai sulla on kolmas, jännittävää!" Menin Tyynen kanssa, ja tuomarin mielestä Tyyne oli liian pieni, mutta muuten loistava englantilaistyyppinen labbis. Loistava jalostusyksilö kuulemma, mutta ei mikään näyttelytähti. ERI, ilman SA:ta, yllätys... Kehui kuitenkin että juujuu lisää pentuja vaan tälle, tää on hyvä jalostusyksilö vaikka onkin vähän pieni. Arvostelut ei ollut kovin pitkiä, mutta kovasti höpötteli. Yksikään narttu ei saanut SA:ta, ei edes valiot. Jäätiin odottamaan Rauhan BIS-puppy kehää ja kavereiden BIS-kasvattaja kehää. Rauha valittiin 8 parhaan joukkoon, mutta sijoille ei päästy. Ei muuta kun syömään, mökille ja koirat riehumaan pihalle.
Sunnuntaina pakattiin kaikki kamat takasin autoon ja suunnistettiin näyttelypaikalle. Kehä oli päivän ensimmäinen ja oltiin päätetty lähteä aikaisella laivalla takasin kotiin. Eli tänään ei jokatapauksessa jäätäisi isoihin kehiin. Tuomarina Helina Simberg Virosta. Rauha oli jälleen ROP-pentu. Tuomari ei juuri jutellut, mutta toisaalta ympärillä oli useampi harjoitteluarvostelija, joten aika meni varmaan myös heidän kanssa jutellessa. Miina H ja Tyyne EH, ei siis suurta menestystä...
Kamat kasaan, laivaan ja kohti kotia. Tosi kiva reissu, naurettiin paljon, ei tarvinnut stressata koirien ulkoilutusta kaupungissa, ihana reissu! Pian uudestaan!
Näyttelyretki Valkovenäjälle, Minsk 27.-28.2.2016
Joulukuussa Messukeskuksen näyttelyssä saatiin loistoidea kaverin houkuttelemana, että lähtisin Minskin näyttelyyn. Hyvin pikaisen harkinnan tuloksena huomasin jo pyytäväni töistä vapaata ja varaavani bussikyytiä Valkovenäjälle. Koska Rauha-pentua ei kannattanut vielä matkaan ottaa nuoresta iästään johtuen, totesin että on haalittava lisäkoira mukaan. Eihän kaksi koiraa yhdelle ihmiselle riitä. Matkaan sain ystäväni lagoton ja näin minulla oli lähdössä mukaan kolme koiraa. Tueksi, turvaksi ja matkaseuraksi lähti Eve myös kolmen koiran kera. Myöhemmin selvisi, että matkaan lähtee myös yksi labbis lisää. Vaikka tämä rouvakoira olikin omieni kilpakumppani, oli kiva, että saimme matkaseuraksi tutun kaverin.
Varaus sujui pelottavan helposti. Varasin matkan virolaisen matkanjärjestäjän kautta, eikä enempää tarvinnut itse pohtia. Pakettimatka tuntui erittäin helpolta vaihtoehdolta kun kaikki tarjottiin valmiina. Teet niinkun ohjeessa lukee ja maksat rahat tilille. Olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja that's it.
Jotenkin en oikein ensin älynnyt mihin olen lähdössä. Yleensä en jännitä suuremmin reissuja, mutta tälläkertaa kaksi vuorokautta ennen matkaan lähtöä iski järrrrjetön ihan fyysinen jännitys. En pystynyt syömään (ulkoisen olemukseni huomioiden sitä ei uskoisi että näinkin voi käydä..) ja tuntui, että kuumekin nousi yhden illan ajaksi. Jännitys ei niinkään johtunut itse näyttelystä, vaan lähinnä logistiikasta bussimatkan ja pakkaamisen suhteen. Omat ulkomaan näyttelyreissut olivat suuntautuneet aiemmin vain ja ainoastaan Viroon, omalla autolla.
Torstai iltana matkaan jokatapauksessa piti lähteä. Jännitti tai ei. Järjetön pakkaaminen koko alkuviikon ja ressaus. Pakkarkkeerasin oman auton Länsisataman pitkäaikaiseen parkkiin ja roudasin tavarat ja koirat meidän bussiin. Busseja lähti reissuun yhteensä kolme. Siitä kipiteltiin sitten hirveetä kyytiä jalkaisin laivaan, koirat menivät bussin kyydissä. Viron puolella matkustettiin Tallinnan laidalle huoltoasemalle, jossa ulkoilutettiin koirat ja hoidettiin treffit eläinlääkärin kanssa. Eläinlääkäri katsoi että saadaan madotukset kuntoon ja "kliininen tarkastus" tehtyä. Tästä alkoikin sitten yön kestävä retki etelään. Bussissa jokaisella ihmisellä oli oma kahden penkin paikka. Koirat matkustivat häkeissä ihmisten vieressä toisen penkkirivin tilalla.
Perjantai aamuna bussissa hyvin nukutun yön jälkeen (not...) oltiin Liettuan Vilnassa. Matka Tallinnasta Riikaan tuntui loputtomalta ja vasta vähän ennen Vilnaa sain unta kunnolla. Käytettiin koirat taas aamu-ulkoilulla ja hoidettiin kuka mitkäkin aamukahvinsa huoltoasemalla, mulle ei oikein vieläkään maistunut ruoka, joten keskityin koirien ulkoiluttamiseen. Siitä sitten lähdettiin Minskin rajalle. Meidän bussi oli letkan viimeisenä, oltiin oltu viimeisiä jo Tallinnan satamasta asti. Minskin rajalla oli jännää..tai no miten sen nyt ottaa. Erinäisistä syistä meidän bussin toinen kuljettaja joutui jäädä tulliin selvittämään asioita, me lähdettiin odottelemaan kuskia bussilla läheiselle huoltoasemalle, koska rajalla ei saanut ottaa koiria ulos jne. No, odoteltiin sitten 4 tuntia. Tylsää oli se, että mihinkään pitkälle lenkille ei uskaltanut lähteä kun ei tiennut koska se kuski sieltä tulee. Minskiin matkaa oli rajalta noin 150 km, joten ei voitu myöskään jättää sitä kuskia sinne. Kaikesta selvittiin ja perjantaina 4-5 aikaan oltiin hotellilla,
Hotellimme oli hulppean oloinen. Koko Minsk oli hulppean oloinen. Oli vanhaa ja uutta, mutta yhtälailla kaikki isoa ja hulppeeta. Meille kerrottiin, että hotellihuoneet pitää tarkistaa huolella ja ilmoittaa jokainen naarmu/vika vastaanottoon ennen kun vie koiran huoneeseen. Näin tein, syynäsin huoneen huolella, koska en halunnut mitään laskuja perään. Ainakaan jos koirat ei ole mitään pahaa siellä huoneessa tehnyt. Vihdoin sain koirat huoneeseen ja kamoja hieman purettua. Tässä vaiheessa alkoi olla aika kova nälkä ja lähdettiin taksilla keskustaan syömään Even ja kolmannen labbiskaverin kanssa. Onneksi labbiskaveri oli ollut jo hotellilla pitkään ja oli ehtinyt hoitaa rahanvaihdot sun muut niin matkustettiin sitten hänen rahoillaan. Onneksi matka ei paljoa maksanut. Ruokapaikassakin pärjäsi kortilla, Hotellilla vaihdoin kyllä rahaa, että pärjää näyttelypaikalla. Illalla lenkkeilin koirien kansssa yksinäni puolen yön maissa läheisessä puistossa ja yht äkkiä tajusin, että toki voi olla hieman pelottavaa lenkkeillä täällä keskenään... varsinkin kun juuri muita ei ollut enää niin myöhään liikkeellä. Turvauduin siihen ajatukseen, että mustat koirat näyttävät pimeässä pelottavilta ja ainakin musta ja koirista lähtee niin suuri huuto että jonkun täytyy kuulla. Hiippailin siis nopeasti näiden ajatusten saattelemana takaisin hotellillle. Onneksi ehdin jo ulkoilla jonkun aikaa ennen kuin tajusin tämän. Hotellihuoneessa ajattelin, että ihanaa sit nukkumaan mutta ei. Katsaus lagoton tassuihin kertoi, että ne tassut on pestävä jos haluaa että ne näyttää edes vähän valkoisilta huomisen näyttelyssä. Eikun lagotto ammeeseen puoliltaöin ja vettä tassuun. Otin shampoota ja alkaessani levittämään sitä sain ilokseni huomata, että molempiin etutassuihin olikin kietoutunut takiaisia jemmaan. Voi apua. Eli nyt siinä oli sitten märät tassut täynnä takiaisia. Leikkaaminen ei todennäköisesti olisi ollut tälläkertaa vaihtoehto, joten ei kun nyppimään niitä tassuja. Pääsin joskus nukkumaan ja työkin palkitsi tekijänsä: valkoiset, ilman takiaisia olevat tassut tuloksena.
Aamulla pirteänä hereille, vaatteet päälle ja vähän maalia naamaan. Koirat pihalle ja bussiin, ite aamupalalle ja sitten näyttelypaikalle, Labbikset oli lauantaina ekana, lagotot myöhemmin iltapäivällä. Häkit löysivät paikkansa kehän läheltä, tuomarina meillä oli Portugalilainen Zeferino Silva, joka on arvostellut Miinan Virossa kesällä 2015. Miina oli avoimessa luokassa ja Tyyne käyttöluokassa. Eve esitti Miinan ja minä Tyynen, koiranvaihdotkin sujuivat näin helpommin. Molemmille tytöille tuli ERI, eli ihan kivasti. Harmillista silti, että kummallekaan ei tullut SA:ta Miina oli AVK2, huippu hienosti (ja juuri se suomalainen kaverilabbis oli AVK1 SA) ja Tyyne KÄK1. Arvostelut käännettiin kätevästi suoraan venäjäksi, joten se siitä sitten.. Miinan sijoitukseen olen tosi tyytyväinen, Tyynen luokassa ei ollut muita.... Sitten odoteltiin lagottokehää. Ihmeteltiin menoa ja istuskeltiin tuoleissa. Pelättiin kuollakseen tauteja kun kaiken maailman turistikoirat saivat tulla halliin myös.. esimerkiksi sellaisia luovutusikäisiä cavalierin pentuja oli häkillinen.. kääks! Koitin välttää kaikkia koirakontakteja ja laitoin vähän hälkinluukkuja kiinni, ettei ihmiset silittäisi koiria. Olen tautikammoinen, kyllä. Varsinkin kun Valkovenäjä kuuluu rabies-maihin. Kyllä. Yök. Koitin näyttää jotenkin järkevältä harjatessani lagoton jalka- ja korvakarvoja pörheämmäksi. En kokenut suuria onnistumisen tunteita ja totesin, että tää on hyvä. Saksia ajattelin, mutta en käyttänyt. Pelkäsin, että jos vähän tasotan jostain niin piru vie sil koiralla ei kohta oo enää karvoja ollenkaan. Lagottojen kehä koitti viimein, Tuomari oli paikallinen, en ymmärtänyt sanaakaan mitä hän sanoi. Hymyilin vaan. Myös "palkintopallit" eli ne 1-4 kyltit oli keskellä kehää ja juoksin niitä päin. Meinasin myös kompastua koiraan ja lentää nenälleni. Hymyilin silti kauniisti (kauhuissani) tuomarille ja Cara-lagotto oli AVK1, ROP, SA! Vau! Hvyin hymyilty. Mulle myös selitettiin joytain paikallisella kielellä ja hymyilin vaan lisää. Koska meno oli kuin Mustamäen torilla, ei jääty odottamaan ryhmäkehää vaan hotellille lepäämään. Täti syömään ja vielä yöllä taas pelonsekaisin tuntein yksin yöllä ulos. Tällä kertaa ilman takiaisia.
Sunnuntai aamu valkeni samankaltaisena kun lauantaikin. Illalla oli spekulointia siitä, luovutetaanko huoneet heti aamulla vai myöhemmin. Labbisten ja lagottojen kehä vasta puolen päivän jälkeen ja näyttelypaikka ihan hotellin vieressä. Minä päätin, että en jaksa ihmetellä, vaan luovutan huoneen heti aamusta ja tönötän koirien kanssa näyttelypaikalla. Vietiin siis porukalla kamat näyttelypaikalle (herranjumala tuo mun ostama kärry on kätevä tässä hommassa!!), mun koirat häkkiin ja mä jäin vahtimaan leiriä näyttelypaikalle kun muut meni vielä hotellille pötköttämään. Mulla oli ihan viihtyisää seurata siinä sitä meininkiä. Saatiin hyvä paikka kehien vierestä. En trimmannut lagottoa oikeastaan ollenkaan.. edes harjannut. Harjaa pidin kädessä, mutta saksia en edes ajatellut tänään. Käytinkin kaiken ajan stressaamiseen siitä, että onko lagoton kehä juuri samaan aikaan kun Tyynen kehä. Laskin ja tiedotin tilanteesta noin 5 min välein.. kolmen-neljän tunnin ajan.. Näin jälkikäteen voin todeta, että ei kannata stressata tollasesta. Siinä kävi sitten nimittäin niin, että kun Miina oli kehässä, juoksin sinne lagottokehään kysymään aikataulua ja kehäsihteeri kertoi et nää on kuule jo sovittu ihan uusiks, tuu rotikoiden jälkeen vaikka :D No, pääsinpähän rauhassa labbiskehään. En kuitenkaan saanut Tyyneä esitettyä kunnoolla ja EH tuli, Miinalle kans. Tuomari oli Jelena Kruus Virosta. Yritin seisottaa Caraa ennen kehää ja se alkoi hankalaksi. Se suostui seisomaan vaan mun kengän päällä..? Lagottojen sielunelämä on outoa.. No, kun se seisoi siinä kengän päällä etutassulla, niin luonnollisesti se oli niin lähellä mua että näytti ihan hassulta edestä. No, siihen ei nyt enää voinut vaikuttaa joten päätin että sit juostaan niin pirusti. Caran tuomari oli Norjalainen mies, oikein ihana ja puhelias. Juoksin niin maan kauhiasti ja Cara liikkui tosi hyvin. Tuomari oli innoissaan että mistä ihmeestä noin hienoja lagottoja tulee, tykkäsi liikeestä, jes! ROP ja SA ja mitä näitä nyt on. Arvostelut taas käännetty ihanasti Venäjäksi suoraan paperiin... Jäätiin odottamaan ryhmäkehää kun ei sieltä aiemminkaan olisi kotiin päässyt. Kävin hakemassa eilisen pokaalin Caralle ja vahvistamassa valiohommat. Helppoahan tämä kaikki ei ollut, puhun noin 5 sanaa venäjää ja nämä ei puhunut mitään muuta kun venäjää. Myös seurueemme ostosten teko oli mielenkiintoista, valuuttoja oli käytössä useita ja hinnoista oli hieman vaikea keskustella :D Ryhmäkehässä ei päästy sijoille, ei muuta kun kamat kasaan ja bussille.
Bussiretkelle lähdettiin siis illalla Minskistä eteenpäin. Ajettiin näyttelypaikalta puolisen tuntia ostoskeskukseen ja käytiin KFC:llä ostamassa korillinen kanaa. Vielä ennen käytettiin koirat iltaulkoilulla. Rajalta päästiin aika hyvin eteenpäin ja kohti kotia. Oli kyllä aika huikea tunne kun pääsikin takaisin EU:n puolelle (ja sai netin päälle kännykkään ;D ). Yö matkustettiin bussissa taas hyvin nukkuen...
Aamulla oltiin Tallinnassa. Nyt se Riika-Tallinna väliu meni nukkuen. Onneksi. Käytettiin koirat ulkona. Miina aiheutti mulle melekin sydämen pysähdyksen. Se alkoi yht äkkiä kakomaan, olin aivan 100 varma, että se on syönyt jotain myrkkyä. Pienimuotoinen show pystyssä huomattiin onneksi Even kanssa, että sillä oli vaan keppi jumissa kitalaessa ja selvittiin säikähdyksellä kun saatiin keppi helposti pois. Huh. Onneksi koira normalisoitui samantien, koska tästä jatkui matka laivaan kohti Suomea. Laivamatka meni hyvin, kamat Omaan autoon, koirat Omaan autoon ja kotia kohti. Ihanaa! Matkalla kotiin haettiin Rauha hoidosta ja käytiin juoksemassa tallin ympäristössä vapaana. Rauhalla oli mennyt hoidossa oikein hyvin, sillä oli kaksi labbispoikaa kaverina ja olivat kuulemma lenkkeilleet paljon. Hauskaa oli siis koko sakilla!
Varaus sujui pelottavan helposti. Varasin matkan virolaisen matkanjärjestäjän kautta, eikä enempää tarvinnut itse pohtia. Pakettimatka tuntui erittäin helpolta vaihtoehdolta kun kaikki tarjottiin valmiina. Teet niinkun ohjeessa lukee ja maksat rahat tilille. Olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja that's it.
Jotenkin en oikein ensin älynnyt mihin olen lähdössä. Yleensä en jännitä suuremmin reissuja, mutta tälläkertaa kaksi vuorokautta ennen matkaan lähtöä iski järrrrjetön ihan fyysinen jännitys. En pystynyt syömään (ulkoisen olemukseni huomioiden sitä ei uskoisi että näinkin voi käydä..) ja tuntui, että kuumekin nousi yhden illan ajaksi. Jännitys ei niinkään johtunut itse näyttelystä, vaan lähinnä logistiikasta bussimatkan ja pakkaamisen suhteen. Omat ulkomaan näyttelyreissut olivat suuntautuneet aiemmin vain ja ainoastaan Viroon, omalla autolla.
Torstai iltana matkaan jokatapauksessa piti lähteä. Jännitti tai ei. Järjetön pakkaaminen koko alkuviikon ja ressaus. Pakkarkkeerasin oman auton Länsisataman pitkäaikaiseen parkkiin ja roudasin tavarat ja koirat meidän bussiin. Busseja lähti reissuun yhteensä kolme. Siitä kipiteltiin sitten hirveetä kyytiä jalkaisin laivaan, koirat menivät bussin kyydissä. Viron puolella matkustettiin Tallinnan laidalle huoltoasemalle, jossa ulkoilutettiin koirat ja hoidettiin treffit eläinlääkärin kanssa. Eläinlääkäri katsoi että saadaan madotukset kuntoon ja "kliininen tarkastus" tehtyä. Tästä alkoikin sitten yön kestävä retki etelään. Bussissa jokaisella ihmisellä oli oma kahden penkin paikka. Koirat matkustivat häkeissä ihmisten vieressä toisen penkkirivin tilalla.
Perjantai aamuna bussissa hyvin nukutun yön jälkeen (not...) oltiin Liettuan Vilnassa. Matka Tallinnasta Riikaan tuntui loputtomalta ja vasta vähän ennen Vilnaa sain unta kunnolla. Käytettiin koirat taas aamu-ulkoilulla ja hoidettiin kuka mitkäkin aamukahvinsa huoltoasemalla, mulle ei oikein vieläkään maistunut ruoka, joten keskityin koirien ulkoiluttamiseen. Siitä sitten lähdettiin Minskin rajalle. Meidän bussi oli letkan viimeisenä, oltiin oltu viimeisiä jo Tallinnan satamasta asti. Minskin rajalla oli jännää..tai no miten sen nyt ottaa. Erinäisistä syistä meidän bussin toinen kuljettaja joutui jäädä tulliin selvittämään asioita, me lähdettiin odottelemaan kuskia bussilla läheiselle huoltoasemalle, koska rajalla ei saanut ottaa koiria ulos jne. No, odoteltiin sitten 4 tuntia. Tylsää oli se, että mihinkään pitkälle lenkille ei uskaltanut lähteä kun ei tiennut koska se kuski sieltä tulee. Minskiin matkaa oli rajalta noin 150 km, joten ei voitu myöskään jättää sitä kuskia sinne. Kaikesta selvittiin ja perjantaina 4-5 aikaan oltiin hotellilla,
Hotellimme oli hulppean oloinen. Koko Minsk oli hulppean oloinen. Oli vanhaa ja uutta, mutta yhtälailla kaikki isoa ja hulppeeta. Meille kerrottiin, että hotellihuoneet pitää tarkistaa huolella ja ilmoittaa jokainen naarmu/vika vastaanottoon ennen kun vie koiran huoneeseen. Näin tein, syynäsin huoneen huolella, koska en halunnut mitään laskuja perään. Ainakaan jos koirat ei ole mitään pahaa siellä huoneessa tehnyt. Vihdoin sain koirat huoneeseen ja kamoja hieman purettua. Tässä vaiheessa alkoi olla aika kova nälkä ja lähdettiin taksilla keskustaan syömään Even ja kolmannen labbiskaverin kanssa. Onneksi labbiskaveri oli ollut jo hotellilla pitkään ja oli ehtinyt hoitaa rahanvaihdot sun muut niin matkustettiin sitten hänen rahoillaan. Onneksi matka ei paljoa maksanut. Ruokapaikassakin pärjäsi kortilla, Hotellilla vaihdoin kyllä rahaa, että pärjää näyttelypaikalla. Illalla lenkkeilin koirien kansssa yksinäni puolen yön maissa läheisessä puistossa ja yht äkkiä tajusin, että toki voi olla hieman pelottavaa lenkkeillä täällä keskenään... varsinkin kun juuri muita ei ollut enää niin myöhään liikkeellä. Turvauduin siihen ajatukseen, että mustat koirat näyttävät pimeässä pelottavilta ja ainakin musta ja koirista lähtee niin suuri huuto että jonkun täytyy kuulla. Hiippailin siis nopeasti näiden ajatusten saattelemana takaisin hotellillle. Onneksi ehdin jo ulkoilla jonkun aikaa ennen kuin tajusin tämän. Hotellihuoneessa ajattelin, että ihanaa sit nukkumaan mutta ei. Katsaus lagoton tassuihin kertoi, että ne tassut on pestävä jos haluaa että ne näyttää edes vähän valkoisilta huomisen näyttelyssä. Eikun lagotto ammeeseen puoliltaöin ja vettä tassuun. Otin shampoota ja alkaessani levittämään sitä sain ilokseni huomata, että molempiin etutassuihin olikin kietoutunut takiaisia jemmaan. Voi apua. Eli nyt siinä oli sitten märät tassut täynnä takiaisia. Leikkaaminen ei todennäköisesti olisi ollut tälläkertaa vaihtoehto, joten ei kun nyppimään niitä tassuja. Pääsin joskus nukkumaan ja työkin palkitsi tekijänsä: valkoiset, ilman takiaisia olevat tassut tuloksena.
Aamulla pirteänä hereille, vaatteet päälle ja vähän maalia naamaan. Koirat pihalle ja bussiin, ite aamupalalle ja sitten näyttelypaikalle, Labbikset oli lauantaina ekana, lagotot myöhemmin iltapäivällä. Häkit löysivät paikkansa kehän läheltä, tuomarina meillä oli Portugalilainen Zeferino Silva, joka on arvostellut Miinan Virossa kesällä 2015. Miina oli avoimessa luokassa ja Tyyne käyttöluokassa. Eve esitti Miinan ja minä Tyynen, koiranvaihdotkin sujuivat näin helpommin. Molemmille tytöille tuli ERI, eli ihan kivasti. Harmillista silti, että kummallekaan ei tullut SA:ta Miina oli AVK2, huippu hienosti (ja juuri se suomalainen kaverilabbis oli AVK1 SA) ja Tyyne KÄK1. Arvostelut käännettiin kätevästi suoraan venäjäksi, joten se siitä sitten.. Miinan sijoitukseen olen tosi tyytyväinen, Tyynen luokassa ei ollut muita.... Sitten odoteltiin lagottokehää. Ihmeteltiin menoa ja istuskeltiin tuoleissa. Pelättiin kuollakseen tauteja kun kaiken maailman turistikoirat saivat tulla halliin myös.. esimerkiksi sellaisia luovutusikäisiä cavalierin pentuja oli häkillinen.. kääks! Koitin välttää kaikkia koirakontakteja ja laitoin vähän hälkinluukkuja kiinni, ettei ihmiset silittäisi koiria. Olen tautikammoinen, kyllä. Varsinkin kun Valkovenäjä kuuluu rabies-maihin. Kyllä. Yök. Koitin näyttää jotenkin järkevältä harjatessani lagoton jalka- ja korvakarvoja pörheämmäksi. En kokenut suuria onnistumisen tunteita ja totesin, että tää on hyvä. Saksia ajattelin, mutta en käyttänyt. Pelkäsin, että jos vähän tasotan jostain niin piru vie sil koiralla ei kohta oo enää karvoja ollenkaan. Lagottojen kehä koitti viimein, Tuomari oli paikallinen, en ymmärtänyt sanaakaan mitä hän sanoi. Hymyilin vaan. Myös "palkintopallit" eli ne 1-4 kyltit oli keskellä kehää ja juoksin niitä päin. Meinasin myös kompastua koiraan ja lentää nenälleni. Hymyilin silti kauniisti (kauhuissani) tuomarille ja Cara-lagotto oli AVK1, ROP, SA! Vau! Hvyin hymyilty. Mulle myös selitettiin joytain paikallisella kielellä ja hymyilin vaan lisää. Koska meno oli kuin Mustamäen torilla, ei jääty odottamaan ryhmäkehää vaan hotellille lepäämään. Täti syömään ja vielä yöllä taas pelonsekaisin tuntein yksin yöllä ulos. Tällä kertaa ilman takiaisia.
Sunnuntai aamu valkeni samankaltaisena kun lauantaikin. Illalla oli spekulointia siitä, luovutetaanko huoneet heti aamulla vai myöhemmin. Labbisten ja lagottojen kehä vasta puolen päivän jälkeen ja näyttelypaikka ihan hotellin vieressä. Minä päätin, että en jaksa ihmetellä, vaan luovutan huoneen heti aamusta ja tönötän koirien kanssa näyttelypaikalla. Vietiin siis porukalla kamat näyttelypaikalle (herranjumala tuo mun ostama kärry on kätevä tässä hommassa!!), mun koirat häkkiin ja mä jäin vahtimaan leiriä näyttelypaikalle kun muut meni vielä hotellille pötköttämään. Mulla oli ihan viihtyisää seurata siinä sitä meininkiä. Saatiin hyvä paikka kehien vierestä. En trimmannut lagottoa oikeastaan ollenkaan.. edes harjannut. Harjaa pidin kädessä, mutta saksia en edes ajatellut tänään. Käytinkin kaiken ajan stressaamiseen siitä, että onko lagoton kehä juuri samaan aikaan kun Tyynen kehä. Laskin ja tiedotin tilanteesta noin 5 min välein.. kolmen-neljän tunnin ajan.. Näin jälkikäteen voin todeta, että ei kannata stressata tollasesta. Siinä kävi sitten nimittäin niin, että kun Miina oli kehässä, juoksin sinne lagottokehään kysymään aikataulua ja kehäsihteeri kertoi et nää on kuule jo sovittu ihan uusiks, tuu rotikoiden jälkeen vaikka :D No, pääsinpähän rauhassa labbiskehään. En kuitenkaan saanut Tyyneä esitettyä kunnoolla ja EH tuli, Miinalle kans. Tuomari oli Jelena Kruus Virosta. Yritin seisottaa Caraa ennen kehää ja se alkoi hankalaksi. Se suostui seisomaan vaan mun kengän päällä..? Lagottojen sielunelämä on outoa.. No, kun se seisoi siinä kengän päällä etutassulla, niin luonnollisesti se oli niin lähellä mua että näytti ihan hassulta edestä. No, siihen ei nyt enää voinut vaikuttaa joten päätin että sit juostaan niin pirusti. Caran tuomari oli Norjalainen mies, oikein ihana ja puhelias. Juoksin niin maan kauhiasti ja Cara liikkui tosi hyvin. Tuomari oli innoissaan että mistä ihmeestä noin hienoja lagottoja tulee, tykkäsi liikeestä, jes! ROP ja SA ja mitä näitä nyt on. Arvostelut taas käännetty ihanasti Venäjäksi suoraan paperiin... Jäätiin odottamaan ryhmäkehää kun ei sieltä aiemminkaan olisi kotiin päässyt. Kävin hakemassa eilisen pokaalin Caralle ja vahvistamassa valiohommat. Helppoahan tämä kaikki ei ollut, puhun noin 5 sanaa venäjää ja nämä ei puhunut mitään muuta kun venäjää. Myös seurueemme ostosten teko oli mielenkiintoista, valuuttoja oli käytössä useita ja hinnoista oli hieman vaikea keskustella :D Ryhmäkehässä ei päästy sijoille, ei muuta kun kamat kasaan ja bussille.
Bussiretkelle lähdettiin siis illalla Minskistä eteenpäin. Ajettiin näyttelypaikalta puolisen tuntia ostoskeskukseen ja käytiin KFC:llä ostamassa korillinen kanaa. Vielä ennen käytettiin koirat iltaulkoilulla. Rajalta päästiin aika hyvin eteenpäin ja kohti kotia. Oli kyllä aika huikea tunne kun pääsikin takaisin EU:n puolelle (ja sai netin päälle kännykkään ;D ). Yö matkustettiin bussissa taas hyvin nukkuen...
Aamulla oltiin Tallinnassa. Nyt se Riika-Tallinna väliu meni nukkuen. Onneksi. Käytettiin koirat ulkona. Miina aiheutti mulle melekin sydämen pysähdyksen. Se alkoi yht äkkiä kakomaan, olin aivan 100 varma, että se on syönyt jotain myrkkyä. Pienimuotoinen show pystyssä huomattiin onneksi Even kanssa, että sillä oli vaan keppi jumissa kitalaessa ja selvittiin säikähdyksellä kun saatiin keppi helposti pois. Huh. Onneksi koira normalisoitui samantien, koska tästä jatkui matka laivaan kohti Suomea. Laivamatka meni hyvin, kamat Omaan autoon, koirat Omaan autoon ja kotia kohti. Ihanaa! Matkalla kotiin haettiin Rauha hoidosta ja käytiin juoksemassa tallin ympäristössä vapaana. Rauhalla oli mennyt hoidossa oikein hyvin, sillä oli kaksi labbispoikaa kaverina ja olivat kuulemma lenkkeilleet paljon. Hauskaa oli siis koko sakilla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)